
UUDISTAVA JA VAIKUTTAVA KORKEAKOULU KOLMAS KIERROS – NYT!
Korkeakoulujen laadunhallinnan seuranta- ja kehittämisseminaari 31.10.2019
Karvi järjesti 31.10.2019 Helsingissä seminaarin, jonka tarkoituksena oli kuulla kolme vuotta sitten auditoitujen korkeakoulujen kehittämistyöstä, keskustella kolmannen kierroksen pilottiauditointien kokemuksista, julkaista kolmannen kierroksen auditointimalliin tehdyt muutokset pilottien pohjalta sekä kuulla korkeakoulujen laadunhallinnan eurooppalaisista trendeistä.
Seminaariin osallistui noin 100 korkeakoulujen ja sidosryhmien edustajaa.
Seminaarissa pidetyt esitykset sekä ryhmätöiden kooste ovat saatavilla alla olevista linkeistä.
OHJELMA
10.00 SEMINAARIN AVAUS
Johtaja Harri Peltoniemi, Karvi
10.10 ESITYKSIÄ JA PALAUTETTA LAATUTYÖN KEHITTÄMISESTÄ TOISELTA KIERROKSELTA
Centria-ammattikorkeakoulu, laatupäällikkö Heli Lauronen
Laurea-ammattikorkeakoulu, johtaja Anna-Liisa Männikkö
Hämeen ammattikorkeakoulu, laatupäällikkö Lotta Linko
Lapin yliopisto, kehittämispäällikkö Anne Ihalmo
Aalto-yliopisto, erityisasiantuntija Kirsi Eulenberger-Karvetti
Turun ammattikorkeakoulu, talousjohtaja Ulla-Maija Lakka
12.30 LOUNAS
13.30 PILOTTIEN KOKEMUKSIA KOLMANNELTA AUDITOINTIKIERROKSELTA
Yrkeshögskolan Novia, laatupäällikkö Mats Lindholm
Jyväskylän ammattikorkeakoulu, laatupäällikkö Tero Janatuinen
14.00 PILOTTIEN POHJALTA PÄIVITETTY AUDITOINTIKÄSIKIRJA
Korkeakoulutuksen yksikön vs. päällikkö Marja-Liisa (Mafi) Saarilammi ja vararehtori Pekka Auvinen, Korkeakoulujen arviointijaoston puheenjohtaja, Karvi
14.20 KOOSTE RYHMÄTÖISTÄ: OSALLISTUJIEN VALITSEMAT UUDEN AUDITOINTIMALLIN TEEMAT – HAASTEITA JA RATKAISUIDEOITA
15.15 KAHVITARJOILU
15.30 KORKEAKOULUTUKSEN LAADUNHALLINNAN EUROOPPALAISIA TRENDEJÄ
ENQA secretariat, Deputy Director Paula Ranne
16.00 SEMINAARIN PÄÄTÖS
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä