Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpanon arviointi

03/2016–04/2018

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki on tehostanut monin osin opiskeluhuoltoa ja parantanut opiskeluhuollon tilaa kokonaisuutena niin esi- ja perusopetuksessa, lukiokoulutuksessa kuin ammatillisessa koulutuksessakin. Kehitettävää on kuitenkin edelleen esimerkiksi yhteisöllisen opiskeluhuollon vahvistamisessa sekä opiskeluhuoltopalveluiden saatavuuden ja henkilöstön riittävyyden yhdenvertaistamisessa.

Arviointi kohdistui oppilas- ja opiskelijahuoltolain määrittämän opiskelijahuoltoa koskevan uudistuksen vaikuttavuuteen ja tehokkuuteen sekä henkilöstön riittävyyteen ja palveluiden saatavuuteen. Arviointi kohdistui esi- ja perusopetukseen, toisen asteen ammatilliseen koulutukseen ja lukiokoulutukseen. Arviointi tuotti tietoa opiskelijahuollon tilasta ja sen vaikuttavuudesta opiskelijahuollon kehittämisen ja eduskunnan edellyttämän selvityksen perustaksi. Tuloksia voidaan käyttää opiskelijahuollon ja sen laadun kehittämisessä kansallisella ja paikallisella tasolla.

Arviointiaineisto kerättiin kyselyllä ja haastatteluilla keväällä 2017. Lisäksi pidettiin työpajoja tai arviointipaneeleja.

Liittyvät julkaisut ja sisällöt

Tiedote arvioinnin tuloksista
Raportti: Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpanon arviointi esi- ja perusopetuksessa sekä lukiokoulutuksessa (PDF)
Tiivistelmäjulkaisu: Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpanon arviointi esi- ja perusopetuksessa sekä lukiokoulutuksessa (PDF)

Video: Julkistamistilaisuus 14.3.2018 (2 t 49 min)

Arviointi toteutettiin lisäksi näillä koulutussektoreilla

lukiokoulutus
ammatillinen koulutus

Lisätietoja

Salla Venäläinen (yksikön päällikkö, yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus), puh. 029 533 5549, etunimi.sukunimi@karvi.fi

Sulje