Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Matematiikan pitkittäisarvioinnin julkistamistilaisuus

14.3.2017 klo 12:0015:00

Oppilas tekemässä matematiikan tehtäviä tunnilla.

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) on selvittänyt opiskelijoiden matemaattista osaamista vuosina 2005–2015 perusopetuksen 3. luokalta toisen asteen koulutuksen loppuun. Arviointiin osallistui 2051 lukion tai ammatillisen koulutuksen opiskelijaa. Suomalaisten matemaattisia taitoja ei ole aiemmin arvioitu näin laajana kansallisena pitkittäisseurantana.

Arvioinnin tulokset julkaistaan tiistaina 14.3.2017 klo 12.00–15.00 Helsinki Congress Paasitornissa (Paasivuorenkatu 5 A, Siltasaari-sali, 1. kerros).

Karvi kutsuu koulutuksen kehittäjiä, opettajia, päättäjiä ja kaikkia kiinnostuneita julkistamisseminaariin keskustelemaan matematiikan oppimisesta ja opettamisesta varhaiskasvatuksessa, esi- ja perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa. Seminaarissa esitellään viimeisintä tietoa matematiikan opetuksen ja koulutuksen kehittämisen tueksi ja pohditaan muun muassa:

  • Onko oppijan osaamisen polku määräytynyt jo kouluun tullessaan?
  • Miksi tytöt eivät kiinnostu matematiikasta?
  • Kuinka korkealle osaaminen voi nousta toisen asteen aikana?
  • Millaisia eroja matematiikan osaamisessa syntyy ammatillisessa koulutuksessa?
  • Millä opetusmenetelmillä syntyy parasta osaamista lukio-opintojen aikana?

Tuloksia esittelee erikoisasiantuntija Jari Metsämuuronen Karvista. Tilaisuudessa puhuvat myös mm. Matikkanälkä-kirjan kirjoittaja, yliopistonopettaja Laura Tuohilampi Jyväskylän yliopistosta sekä heikkojen oppilaiden haasteisiin erikoistunut Pekka Räsänen Niilo Mäki -instituutista. Lisäksi kuullaan puheenvuoroja opetus- ja kulttuuriministeriöstä, Opetushallituksesta, OAJ:stä ja MAOLista.

Ohjelma alkaa yhteisellä tulosten julkistamistilaisuudella, jonka jälkeen keskustelu jatkuu pienryhmissä:

  1. Varhaiskasvatus, esiopetus ja alkuopetus (alustus: Jari Metsämuuronen ja Annette Ukkola, Karvi)
  2. Perusopetus (alustus: Sami Julin, Karvi)
  3. Lukio (alustus: Laura Tuohilampi, Jyväskylän yliopisto)
  4. Ammatillinen koulutus (alustus: Visajaani Salonen, Porvoon ammattiopisto, Amisto)

Jari Metsämuuronen kertoo tilaisuudesta – YouTube-video 1.45 min

Tilaisuuden ohjelma

Vinkki: opettaja, kysy veso-mahdollisuudesta esimieheltäsi.

Tarjoilujen järjestämiseksi osallistujia pyydetään ilmoittautumaan tämän linkin kautta 12.3.2017 mennessä.

Tervetuloa kuulemaan tuloksia ja keskustelemaan yhdessä ratkaisuista! Osallistuminen keskusteluun on vaikuttamista koko koulutusjärjestelmän kehittämiseen.

Seuraa tilaisuutta verkossa

Tilaisuutta ja pienryhmiä on mahdollista seurata myös verkossa tämän linkin kautta. Tapahtumaa voi kommentoida Karvin Facebook-sivulla tai Twitterissä hashtagilla #fineec. Karvin Twitter-tunnus on @fineec1.

Lisätietoja arvioinnista ja tilaisuudesta:

erikoisasiantuntija Jari Metsämuuronen, jari.metsamuuronen@karvi.fi, puh. 029 533 5517, Kansallinen koulutuksen arviointikeskus

****************************************

Tilaisuudessa julkistetaan raportit

  • Jari Metsämuuronen: Oppia ikä kaikki – matemaattinen osaaminen toisen asteen koulutuksen lopussa 2015
  • Jari Metsämuuronen & Laura Tuohilampi: Matemaattisen osaamisen piirteitä lukiokoulutuksen lopussa 2015
  • Jari Metsämuuronen & Visajaani Salonen: Matemaattisen osaamisen piirteitä ammatillisen koulutuksen lopussa 2015 ja pitkän ajan muutoksia

Tietoa arvioinnista  

Kuva: Hanna Tarkiainen

Tiedot

Päivämäärä:
14.3.2017
Aika:
12:00 – 15:00
Tapahtumaluokat:
,

Sulje