Lausunto varhaiskasvatuslain muuttamisesta (VN/22774/2023)

Lausunto Varhaiskasvatus

Diaarinumero OPH-4038-2023 

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (myöhemmin Karvi) kiittää mahdollisuudesta lausua luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi varhaiskasvatuslain muuttamisesta. Esityksen mukaan kuntien ja kuntayhtyminen olisi tallennettava tietovarantoon tekemiensä varhaiskasvatuksessa annettavan tuen ja tukipalveluiden päätösten lukumäärät ikäryhmittäin ja säännöllisesti. Tiedonkeruu kattaisi kaikki Manner-Suomen kunnat ja yksityiset palveluntuottajat. Esityksen tavoitteena on osaltaan parantaa varhaiskasvatusta koskevaa kansallista tietopohjaa. 

Karvi kannattaa esitystä ja pitää sitä perusteltuna. Karvi pitää tärkeänä, että varhaiskasvatusta koskevaa tietopohjaa vahvistetaan ja tilastotietoa monipuolistetaan. 

Karvi kuitenkin huomauttaa, että kunnille koituvia kustannusvaikutuksia olisi hyvä tarkastella uudelleen. Karvin toteuttama varhaiskasvatuksen laadunarviointijärjestelmän Valssin pilotointi osoitti, että kuntien Vardatietojen tallentamista haastaa muun muassa resurssien puute ja eri järjestelmien välisten integraatioiden toimivuus. Erityisesti tämä koskee henkilöstön tietoja, jotka siirtyvät kunnan omista järjestelmistä järjestelmätoimittajan lähdejärjestelmän kautta Vardaan. Valssi-järjestelmän vuoksi kunnille tuli uusi tallentamistehtävä henkilöstön työsähköpostiosoitteille. Yksittäisenä tehtävänä uusi tallennusvelvoite ei ole suuri, mutta pienet tehtävät saattavat usein kumuloitua. Valssi-järjestelmän pilotin perusteella Varda-tietojen säännöllinen päivittäminen ja tietojen laadun varmistaminen edellyttää runsaasti koordinointia kunnan sisällä, sekä järjestelmätoimittajan ja Opetushallituksen kanssa. Näistä koituu kunnille välillisiä kuluja. 

Esityksen mukaiselle tallentamisvelvoitteelle tulisi varata riittävästi aikaa. Lokakuun lopussa julkaistavan paikallisten varhaiskasvatussuunnitelmien toteuttamista koskevan arvioinnin alustavat tulokset osoittavat, että lapsen tukea koskevat hallintopäätösprosessit miellettiin kunnissa osittain haastaviksi, hitaiksi ja monimutkaisiksi (Kannel ym. tulossa). Kunnille tulisi tarjota tukea ja resursseja tietovarannon laadun varmistamiseksi uuden tallennustehtävän osalta. 

 

Helsingissä 5.9.2023 

Harri Peltoniemi 
Johtaja
Kansallinen koulutuksen arviointikeskus

Kirsi Hiltunen 
Yksikön johtaja 
Kansallinen koulutuksen arviointikeskus