Digitaalinen oppimistulosten arviointi

Esi- ja perusopetus

Kansallista koulutuksen arviointitoimintaa ohjaa koulutuksen arviointisuunnitelma, joka on valmisteltu vastaamaan koulutusjärjestelmän digitalisaatiokehitystä ja koulutuksen tilaa koskevia tiedon tuottamisen tarpeita. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus toteuttaa perusopetuksen oppimistulosten arvioinnit pääasiassa digitaalisesti. Aiemmin arvioinnit tehtiin paperilla tai osittain tietokoneella. Taito- ja taideaineiden ja luonnontieteellisten aineiden oppimistulosarvioinneissa voidaan edelleen käyttää myös muita toteutustapoja.

Arviointien digitalisoimisella Karvi tähtää monipuolisempaan ja koulumaailman kehitystä paremmin heijastelevaan arviointiin. Pitkällä aikavälillä tarkoituksena on keventää arvioinnista kouluille aiheutuvaa työmäärää ja helpottaa arvioinnin käytännön järjestelyitä.

Digitaalisten arviointijärjestelmien ja julkaisualustojen käytöllä pyrimme myös lisäämään arviointitoiminnan vaikuttavuutta. Arviointien digitalisointiin kuuluvat arviointiedon keruun lisäksi muun muassa sähköisen raportoinnin ja kerätyn aineiston analysoinnin kehittäminen.

Oppimistulosarviointien digitalisoinnin taustaa

Karvi kokeili perusopetuksen oppimistulosten arviointien digitalisoimista ensimmäistä kertaa vuosina 2014–2015, jolloin äidinkielen ja kirjallisuuden sekä matematiikan arvioinneissa osa oppilaista teki arvioinnin sähköisesti ja osa paperilla. Karvi siirtyi täysin sähköiseen arviointiin vuonna 2017. Karvi luopui elokuussa 2022 omasta Koda-järjestelmästä ja siirtyi kehittämään uutta digitaalista arviointijärjestelmää

Digitaalisen arvioinnin kehittäminen

Perusopetuksen oppimistulosarviointien digitaalinen kehittäminen alkoi aikoinaan erilaisilla piloteilla. Vuosina 2022-2025 kehittämistä tehdään pääasiassa oppimistulosarviointien uuden digitaalisen järjestelmän kehittämishankkeessa (DigiOTA). Uudella järjestelmällä toteutetaan jatkossa kaikki perusopetuksen oppimistulosarvioinnit.  Digikehittäminen on tiimityötä, jossa Karvin arviointiasiantuntijat työskentelevät päivittäin järjestelmätoimittajien sekä Opetushallituksen kollegoiden kanssa. 

Karvin oppimistulosarvioinnit koskevat kaiken ikäisiä perusopetuksen oppilaita. Haasteenamme on myös, että koulujen tieto- ja viestintätekninen varustetaso, verkkoyhteydet ja henkilökunnan osaaminen vaihtelevat suuresti. Tunteaksemme kohderyhmiemme ja kentän tilanteen paremmin hyödynnämme kehitystyössä aiemmista Karvin arvioinneista saatua käyttäjädataa ja palautetta, alan tutkimuksia sekä teemme käyttäjätestauksia ja validoimme konsepteja.

Lisätietoja oppimistulosten arviointien digitaalisesta kehittämisestä ja toteuttamisesta antaa arviointiasiantuntija Matti Suomilammi.

Matti Suomilammi

Matti Suomilammi

Arviointiasiantuntija
Yleissivistävä koulutus
+358 29 533 5575 Helsinki