Kehittämisseminaari 27.9.2024: Arviointi kiusaamisen vastaisesta työstä ja menetelmistä varhaiskasvatuksessa

Varhaiskasvatus

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) arvioi parhaillaan kiusaamisen vastaisen toiminnan toteutumista sekä kiusaamisen vastaisia ja lasten sosioemotionaalisia taitoja tukevia menetelmiä varhaiskasvatuksessa. Arvioinnin loppuraportti julkaistaan loppuvuodesta 2024.

Tervetuloa keskustelemaan kanssamme arvioinnin alustavista johtopäätöksistä ja kehittämissuosituksista Teamsissa toteutettavaan kehittämisseminaariin perjantaina 27.9. klo 12–13.30! Seminaarissa haluamme kuulla eri sidosryhmien näkemyksiä arvioinnin tuloksista ennen raportin julkistamista. Tavoitteena on täsmentää ja täydentää aiempien aineistonkeruiden pohjalta muodostunutta kuvaa muun muassa siitä, mitkä ovat varhaiskasvatuksen kiusaamisen vastaisen työn vahvuuksia ja kehittämiskohteita sekä miten kiusaamisen vastaista työtä voitaisiin kehittää. Seminaarin osallistujien näkemyksillä on merkittävä rooli lopullisten johtopäätösten ja suositusten muotoilussa. 

Tilaisuus pidetään suomeksi ja se on osallistujille maksuton. Pienryhmissä keskusteluun voi osallistua suomeksi tai ruotsiksi.

Ilmoittaudu seminaariin viimeistään 20.9.2024 oheisen linkin kautta: Linkki webropoliin

Tilaisuus on tarkoitettu varhaiskasvatuksen järjestäjille, päiväkodin johtajille ja henkilöstölle sekä kaikille varhaiskasvatuksen kehittämisestä kiinnostuneille. Pyydämme teitä välittämään kutsua eteenpäin organisaatiossanne ja yhteistyökumppaneillenne!

Tilaisuudessa kerätään arvioinnin johtopäätöksiä ja kehittämissuositusten muotoilua varten tietoa keskusteluin ja digitaalisin välein, mutta sitä ei nauhoiteta. Tilaisuuden tietosuojaseloste on saatavilla.

Tilaisuuden ohjelma 

AIKA: perjantai 27.9.2024 

PAIKKA: Teams

12.00                Alustavat johtopäätökset ja suositukset 

12.30                Työskentelyä pienryhmissä arvioinnin johtopäätösten ja suositusten parissa

13.00                Keskustelu: Mitä pienryhmistä opittiin?

13.30                Tilaisuus päättyy

 

Lämpimästi tervetuloa!

Kehittämisseminaari 27.9.2024: Arviointi kiusaamisen vastaisesta työstä ja menetelmistä varhaiskasvatuksessa

Perjantai 27.9.2024
12.00–13.30
suomi
Webinaari
ilmainen
Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi)

Lisätietoja

Sivi_Harkoma

Sivi Harkoma

Arviointiasiantuntija
Varhaiskasvatus
+358 29 533 5556 Helsinki