Laadukkaan varhaiskasvatuksen kulmakivet

Alue- ja kuntavaalien alla haluamme nostaa esiin kolme laadukkaan varhaiskasvatuksen kulmakiveä arviointitietoomme perustuen. Varhaiskasvatus on merkittävä palvelu, jolla on vaikutuksia lapsiin, perheisiin ja yhteiskuntaan. Laadukas varhaiskasvatus tukee jokaisen lapsen yksilöllistä kasvua, kehitystä ja oppimista, tasaa lasten kotitaustoista johtuvia eroja ja ehkäisee syrjäytymistä.
- Osaavan henkilöstön riittävyydestä ja hyvinvoinnista on huolehdittava
Riittävä, hyvinvoiva ja koulutettu henkilöstö on laadukkaan varhaiskasvatuksen perusta. Moniammatillisuus on suomalaisen varhaiskasvatuksen voimavara, ja luo vahvan pohjan henkilöstön laaja-alaiselle osaamiselle. Varhaiskasvatuksen ammattilaisten saatavuus ja jatkuva osaamisen kehittäminen tulee varmistaa.
- Varhaiskasvatuksen johtamiseen tulee panostaa
Päiväkodin johtajilla on merkittävä rooli henkilöstön tukemisessa ja toiminnan kehittämisessä. On tärkeää, että päiväkodin johtajien työtä tukevia rakenteita vahvistetaan. Esimerkiksi johtamiskokonaisuudet ja alaisten määrät eivät saa kasvaa liian suuriksi.
- Lasten yhdenvertaisen osallistumisen ja oppimisen mahdollisuuksista on pidettävä kiinni
Varhaiskasvatukseen osallistumista edistää se, että varhaiskasvatuspalvelut kohtaavat joustavasti perheiden lastenhoitoon liittyvät tarpeet. Varhaiskasvatuksen on oltava saavutettavaa ja kyettävä huomioimaan lasten yksilölliset tarpeet. Näin varmistetaan turvallinen ympäristö, jossa jokainen lapsi voi kasvaa ja oppia omana itsenään.
Yllä mainitut kolme tekijää ovat yhtä aikaa sekä varhaiskasvatuksen vahvuuksia että kehittämiskohteita. Arviointiemme perusteella monet tavoitteet suomalaisessa varhaiskasvatuksessa saavutetaan hyvin. Henkilöstön mielestä erilaisten lasten tarpeet voidaan huomioida hyvin, ja ryhmien ilmapiiri arvioidaan turvalliseksi. Valtaosa vanhemmista sanoo, että heidän lapsensa viihtyy päiväkodissa ja lapsella on ystäviä.
Peruskoulu ei voi yksin ratkaista lasten ja nuorten oppimistulosten laskuun liittyviä ongelmia, sillä kehitys linkittyy laajemmin oppimiseen, hyvinvointiin ja muihin taustalla vaikuttaviin yhteiskunnallisiin tekijöihin. Laskuun yhteydessä olevien yksittäisten syiden sijaan tulisikin keskittyä koulutusjärjestelmän kokonaisvaltaiseen kehittämiseen ja esimerkiksi siihen, miten hyvinvointiin, kasvuun ja oppimiseen liittyviin haasteisiin voidaan vastata jo varhaiskasvatuksessa. Karvin ylläpitämällä varhaiskasvatuksen laadunarviointijärjestelmällä Valssilla sekä kunnalliset että yksityiset toimijat voivat tuottaa arviointietoa kehittämistyönsä pohjaksi.
Varhaiskasvatukseen tehtävillä viisailla ja tietoon pohjautuvilla ratkaisuilla edistetään lasten hyvää elämää varhaiskasvatuksessa ja luodaan vahvaa pohjaa lasten opinpolulle.
Lue lisää laadukkaan varhaiskasvatuksen kulmakivistä Karvin julkaisusta.