Avoin työpaikka: Yleissivistävän yksikön johtaja

Uutinen Esi- ja perusopetus Lukiokoulutus

Kansallisessa koulutuksen arviointikeskuksessa on haettavana yleissivistävän koulutuksen arviointitoiminnan yksikön johtajan virka.

Yksikön johtaja vastaa yleissivistävää koulutusta koskevien tavoitteiden saavuttamisesta Kansallisessa koulutuksen arviointikeskuksessa. Yksikön johtaja toimii yleissivistävän koulutuksen yksikön esihenkilönä ja vastaa myös johdettavanaan olevan yksikön toiminnan tehokkuudesta, tuloksellisuudesta sekä tuotosten ja palveluiden laadusta. Yksikön johtaja vastaa omalla toimialueellaan arviointitoiminnan toimeenpanosta ja erikseen sovittavista sektorirajat ylittävistä arviointi- ja kehittämishankkeista. Yksikön johtaja on Karvin johtoryhmän jäsen.

Yksikön johtaja osallistuu arviointisuunnitelman ja talousarvion laadintaan sekä seuraa koulutuksen ja arviointitoiminnan kehitystä omalla toimialallaan. Yksikön johtaja vastaa myös sidosryhmä- ja kumppanuussuhteiden luomisesta ja ylläpidosta, kansainvälisestä yhteistyöstä ja sen kehittämisestä sekä omalla toimialueellaan maksullisesta palvelutoiminnasta.

Hakijalta odotamme

Hakijalta odotamme

  • ylempää korkeakoulututkintoa tai tohtorin tutkintoa sekä hyvää koulutusjärjestelmän ja
    erityisesti yleissivistävän koulutuksen tuntemusta
  • aiempaa johtamiskokemusta tai käytännössä osoitettua johtamistaitoa
  • kokemusta koulutuksen arviointitoiminnasta
  • erinomaista suomen kielen taitoa, hyvää englannin kielen taitoa ja vähintään tyydyttävää
    ruotsin kielen taitoa

Lisäksi virkaan kuuluvien tehtävien menestyksellisen hoitamisen kannalta on tärkeää, että valittavalla on erinomaiset yhteistyö-, vuorovaikutus- ja organisointitaidot sekä valmiudet kansalliseen sidosryhmäyhteistyöhön.

Tehtävän tiedot

Tehtävän kesto: Vakinainen

Työaika: Virastotyöaika
Liukuva työaika

Tehtävä alkaa: 1.1.2023 tai sopimuksen mukaan.

Virka on viraston yhteinen.

Tehtävän hakemista koskevat tiedot

Hae viimeistään: 17.10.2022 klo 16.15 (huom. hakuaikaa jatkettu valtiolle.fi-sivuston käyttökatkon takia) 

ID: 29-332-2022

Sähköiset hakemukset:

Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi alla olevaan osoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID. Hakemuksia ei palauteta.

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus/Kirjaamo
PL 380 (Hakaniemenranta 6)
00531 Helsinki

Palkkaukseen liittyvät tiedot

Tehtävän palkkaus määräytyy Opetushallituksen palkkausjärjestelmän vaativuustason 16 mukaisesti, jolloin tehtäväkohtainen palkanosa on 4815,82 euroa kuukaudessa ja henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuva palkanosa enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Uudella henkilöllä suoriutumiseen perustuva palkanosa määrittyy tyypillisesti välille 18,5-23,0 %.

Edut

Saat mielenkiintoisen tehtävän lisäksi tueksesi mukavan työyhteisön ja hyvät työkaverit, modernit toimitilat sekä monipuoliset liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedut (ePassi). Meillä on myös liukuva työaika sekä osittainen etätyömahdollisuus.

 

Tehtävä

Ilmoitettujen työpaikkojen määrä: 1

Yhteystiedot

Lisätietoja tehtävästä

Harri Peltoniemijohtaja029 533 5532

Toimipiste

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus, Helsinki
PL 380 (Hakaniemenranta 6)
00531 Helsinki

Muut tehtävään liittyvät tiedot

Tehtävässä voidaan noudattaa kuuden kuukauden koeaikaa