Lapin yliopiston auditointi 2022
Lapin yliopisto läpäisi Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) auditoinnin. Lapin yliopisto sai auditointiryhmältä erityistä kiitosta yhteisöllisestä ilmapiiristä ja vaikuttavasta toiminnasta alueella. Opiskelijat on huomioitu johtamis- ja laatujärjestelmässä, ja heille tarjotaan mahdollisuuksia osallistua yliopistoyhteisön toimintaan.
Opiskelijat otetaan hyvin mukaan kehittämiseen ja johtamisjärjestelmään
Lapin yliopistossa vallitsee yhteisöllinen toimintakulttuuri, jossa opiskelijat ja opettajat kehittävät yliopistoa yhdessä. Opiskelijat on huomioitu aktiivisesti johtamis- ja laatujärjestelmässä, ja heille tarjotaan monipuolisesti mahdollisuuksia osallistua yliopistoyhteisön toimintaan. Opettajat keskustelevat keskenään aktiivisesti opetukseen liittyvistä asioista ja saavat toisiltaan vertaistukea. Opetuksen kehittäminen näkyy myös monipuolisina toteutusmuotoina. Erityisen monipuolinen on kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma, jossa taiteellinen toiminta yhdistyy opettajaksi kasvamiseen ja hanketyöskentelyyn.
Yliopiston opettajat saavat tukea ja koulutusta digipedagogiikan kehittämiseen. Auditointiryhmä kuitenkin toivoi, että myös muuta korkeakoulupedagogista koulutusta järjestettäisiin nykyistä systemaattisemmin. Myös opiskelijapalautejärjestelmää ja jatkuvan oppimisen toimintamallia tulee kehittää edelleen.
Lapin yliopisto on merkityksellinen toimija alueella
Alueelliset sidosryhmät arvostavat yhteistyötä Lapin yliopiston kanssa. Yliopisto onkin alueella merkityksellinen toimija, joka tekee verkostomaista yhteistyötä erityisesti arktisella alueella. Auditointiryhmän mukaan sidosryhmäyhteistyön vaikuttavuutta tulee kuitenkin parantaa nykyistä systemaattisemmalla tavoitteiden asettamisella sekä säännöllisemmällä yhteydenpidolla ja palautetiedon keräämisellä. Yliopiston tulee niin ikään viestiä nykyistä aktiivisemmin monipuolisesta työstään ja tutkimuksestaan sekä tukea tutkijoiden omaa viestintäaktiivisuutta.
– Erityisesti yliopiston ulkoista viestintää tulisi kehittää systemaattisesti nykyaikaisin monimediallisin keinoin ja koko yliopistoyhteisön osaamista hyödyntäen, kommentoi auditointiryhmän puheenjohtaja, Itä-Suomen yliopiston akateeminen rehtori Tapio Määttä.
Yliopistossa on kehitetty laatujärjestelmää pitkäjänteisesti
Seuranta- ja arviointitietoa käytetään hyödyksi Lapin yliopiston johtamis- ja laatujärjestelmässä, ja laatudokumentaatio on onnistunutta. Henkilöstö myös tunnistaa työnsä yhteyden yliopiston tavoitteisiin. Yliopiston laatujärjestelmää onkin kehitetty pitkäjänteisesti ja kokonaisvaltaisesti.
Vaikka yliopisto on panostanut eri keinoin henkilöstön kehittämiseen, opettajien uramalleja ja kansainvälisiä rekrytointeja tulee vielä kehittää. Myös yhdenvertaisuuden käytänteitä olisi hyvä tarkentaa, että ne tulisivat tutummiksi niin henkilöstölle kuin opiskelijoillekin.
Lapin yliopisto läpäisi Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) toteuttaman auditoinnin hyväksytysti. Lapin yliopistolle myönnettiin laatuleima, joka on voimassa kuusi vuotta. Hyväksytty auditointi on osoitus siitä, että Lapin yliopiston toiminta ja laatujärjestelmä täyttävät sekä kansalliset kriteerit että eurooppalaiset korkeakoulujen laadunvarmistusta koskevat kriteerit. Auditointi kohdistuu korkeakoulujen menettelytapoihin, joilla se ylläpitää ja kehittää koulutuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen ja vaikuttavuuden laatua. Auditoinnissa käytetyt auditointikriteerit on julkaistu Karvin korkeakoulujen auditointikäsikirjassa. Korkeakoulujen laatujärjestelmien auditoinnit käynnistettiin Suomessa vuonna 2005.
Auditointiraportti on luettavissa Karvin auditointialustalla.