Hidasta vai nopeaa? – Opetussuunnitelmauudistus koulutuksen ohjausjärjestelmän ikiliikkujana (Karvin OPS-arviointi 2016–2020)

Kouluneuvos Peter Johnson, Kokkola  

Karvin nelivuotinen OPS-arviointi päättyi vuoden 2020 lopussa. Keskeisenä arviointikohteena oli koulutuksen ohjausjärjestelmän toimivuus ja vaikuttavuus. Suomessa koulutusjärjestelmää ohjataan lainsäädännöllä, opetussuunnitelmien ja tutkintojen perusteilla, rahoituksella, oppimistulosten arvioinneilla sekä kehittämishankkeilla. Ohjauskeinona opetussuunnitelman perusteiden muutos on normiperustainen, ja sen ohjausvaikutukset ovat pitkäjänteisiä.

OPS-arviointi on ollut todella mielenkiintoinen. Arviointiryhmämme, joka koostuu Karvin arvioinnin huippuammattilaisista ja koulutuksen kentän asiantuntijoista, on paneutunut tehtäväänsä perusteellisesti. Ryhmän keskustelut ovat olleet antoisia ja monipuolisia. Olemme arvioineet, miten opetussuunnitelman uudistamisprosessi on edennyt valtion hallinnon valmisteluista ja päätöksistä kuntien ja koulujen tasolle. Esi- ja perusopetuksen järjestäjien ja ammattilaisten näkökulmasta katsoen valtio määrää normiperusteisesti kuntia ja muita opetuksen järjestäjiä uudistamaan paikalliset opetussuunnitelmansa perusteiden mukaisesti. Pelkästään asiakirjojen uudistaminen ei riitä, vaan kunnissa tulee myös uudistaa esi- ja perusopetuksen pedagogiikkaa, oppimisen sisältöjä ja toimintakulttuuria. Lopulta tarkoitettu opetussuunnitelman muutos toteutuu opettajan ja oppilaan välisessä pedagogisessa vuorovaikutuksessa ja oppilaiden välisessä yhteistoiminnassa joka päivä.

Ensimmäisen osahankkeen raportista lähtien olen pohtinut, miksi valtionhallinnossa OPS-uudistuksen lähtölaukaus haetaan valtioneuvostolta saakka. Vuoden 2014 esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteita edelsi valtioneuvoston asetus (2012) perusopetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja tuntijaosta. Asetusta valmisteltiin sitä ennen hyvä tovi opetus- ja kulttuuriministeriössä. Kun OPS-perusteet hyväksyttiin Opetushallituksessa 2014, kunnilla oli aikaa elokuuhun 2016 laatia paikalliset opetussuunnitelmat, minkä jälkeen ne otettiin käyttöön. Toimeenpano eteni vuosiluokilta 1–6 porrastetusti vuosiluokille 7, 8 ja 9. Elokuussa 2019 uusi opetussuunnitelma oli käytössä kaikilla perusopetuksen luokilla. Aikajänne tuntuu pitkältä, jos ajatellaan, että muutoksen päälinjat lyötiin lukkoon noin seitsemän vuotta aiemmin.

Valmistelun ja toimeenpanon pitkää aikajännettä voidaan puolustella sillä, että valmistelun eri vaiheissa suomalaisen hallintotavan mukaan monia tahoja osallistetaan valmisteluun. Ongelmaksi voi kuitenkin tulla esimerkiksi se, että OPS-perusteiden valmisteluvaiheessa havaitaan tuntijaossa asioita, joiden toimeenpano on pulmallista. Ajan kuluessa myös muutoksen painopisteitä saatetaan haluta muuttaa. OPS-arvioinnin ensimmäisen raportin kehittämissuosituksissa todetaankin, että ”perusopetuksen tuntijaon ja opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen rinnakkain tukisi paremmin opetuksen kehittämistä paikallisesti”. Päätöksen tuntijaosta voisi tulevaisuudessa valtioneuvoston sijaan tehdä ministeriö tai Opetushallitus, jotta perusteet ja tuntijako tukisivat paremmin toisiaan. Paikallisella tasolla tämä helpottaisi OPS-uudistuksen toimeenpanoa.

Perusopetuslaissa on jo määritelty perusopetuksen tavoitteet. Onko järkevää, että tavoitteita määritellään aina uudelleen OPS-uudistuksen alkaessa, vai tulisiko lakia täsmentää? Minusta 20 vuotta vanha perusopetuslaki vaatisi myös kokonaisuudistuksen ja päivityksen tämän vuosikymmenen todellisuuteen.

Tuntijaon ja opetussuunnitelmien perusteiden keskeinen ristiriita on se, että perusteissa edellytetään opetuksen eheyttämistä laaja-alaisen osaamisen ja monialaisten oppimiskokonaisuuksien pohjalta, mutta silti tuntijaossa on vahva oppiainejakoisuus. Perusteteksteissä tätä on toki yritetty ratkaista, mutta varsinainen eheyttämistyö on jätetty suurelta osin opetuksen järjestäjien ja koulujen huoleksi. Tämä on lisännyt opetussuunnitelmatyön määrää ja vaativuutta paikallisella tasolla. OPS-arvioinnin ensimmäisen raportin kehittämissuosituksessa todetaan, kuinka ”perusopetuksessa tuntijako ei edistä opetuksen kehittämistä parhaalla mahdollisella tavalla: vaikka sen koetaan tukevan oppiaine- ja vuosiluokkakohtaisten tavoitteiden saavuttamista, sen ei ymmärrettävästi koeta edistävän laaja-alaisen osaamisen tavoitteiden toteutumista”.

Näin ollen voidaan nähdä, että OPS-perusteet (2014) jättävät pedagogisen ajattelun välitilaan, jossa ei selvästi irtauduta oppiainejakoisuudesta eikä toisaalta ohjata riittävästi opetuksen eheyttämiseen. Nähtäväksi jää, kuinka kauan tasapainoilu oppiainejakoisuuden ja opetuksen eheyttämisen välillä jatkuu. Pedagogien arkipuheessa tämä ratkaistiin sillä, että ryhdyttiin puhumaan ilmiöpohjaisesta oppimisesta, vaikka tästä ei perustetekstissä suoranaisesti sanota paljoakaan.

Viime vuosikymmenestä alkaen ovat politiikan mannerlaatat liikkuneet ja poliittiseen päätöksentekoon on sen myötä tullut epävarmuutta ja lyhytnäköisyyttä. Myös median sensaatiohakuisuus ja sosiaalisen median kielteiset vaikutukset ovat hämärtäneet koulutuspolitiikan kokonaiskuvaa. Tämä on tuonut suomalaiseenkin koulutuspolitiikkaan pikapolitikoinnin meininkiä.

Yksi pikapolitikoinnin esimerkki on perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden ja tuntijaon muutos, jolla kielenopetus siirrettiin alkamaan jo ensimmäiseltä luokalta. Vieraiden kielten opetuksen varhentaminen eteni kokeilujen avulla vuosina 2017–2019. Tarvittavat päätökset tehtiin pikaisesti, ja toimeenpano alkoi vuonna 2020 kevätlukukauden alusta, siis kesken lukuvuoden. Kokeiluvaiheessa oli mukana myös kielenopetuksen monipuolistamisen ja kielivarannon lisäämisen tavoitteet. Toimeenpanossa kävi kuitenkin toisin, koska varhentaminen vahvisti pääasiassa englannin kielen opiskelua. Samalla perusopetuksen tuntijako kasvoi kahdella tunnilla. Voidaan tietenkin kysyä, suunnattiinko tuo tuntiresurssin lisääminen perusopetuksen kipupisteiden kannalta oikeaan kohtaan, mutta ainakin silloisen hallituksen kärkihanke meni nopeasti maaliin.

Jos koulutusta haluttaisiin toden teolla kehittää, pitäisi keskittyä laajempaan näkökulmaan kuin tuntijaon muutoksiin. Muutokset ovat olleet pikemmin pinnallisia kuin syvällisiä ja edustaneet pienten askelten politiikkaa. Hyviäkin esimerkkejä toki löytyy, ja OPS-uudistuksen tavoitteet toteutuvat koulujen toimintakulttuureissa askel kerrallaan. Sellaisissa kouluissa, joissa on ollut jo pitkään kehittämismyönteinen ilmapiiri, on OPS-uudistus otettu hyvin vastaan. Oppimisen uudistumisessa pitäisi keskittyä laajempaan näkökulmaan kuin tuntijaon muutoksiin.

Noin kymmenen vuoden välein toteutettavat esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmauudistukset edustavat koulutuksen ohjausvälineenä pitkäjänteistä valtion ohjausta suhteessa kuntien opetustoimeen ja niiden esi- ja perusopetukseen. Siksi opetussuunnitelmauudistuksien suunnitteluun ja toimeenpanoon tulisi suunnata enemmän valtion ja kuntien resursseja. Valtakunnallista valmisteluprosessia olisi syytä tiivistää ja vahvistaa. Kunnat, muut opetuksen järjestäjät ja koulut tarvitsevat vahvempaa tukea ja ohjausta, jotta uudistuksen yhdenmukaisuus toteutuisi koko maassa ja uudistus edistäisi myös oppilaiden yhdenvertaisuutta.

Valtakunnalliseen OPS-uudistusprosessiin pitäisi saada nopeutta ja joustavuutta, ja toisaalta paikalliseen OPS-uudistustyöhön ja toimeenpanoon pitäisi saada lisää aikaa. Vaikuttava uudistaminen vaatii kaikkien opetuksen ammattilaisten osallistumista, ja heille on järjestettävä aikaa syvälliseen pedagogisen ajattelun uudistamiseen. OPS-uudistuksen ydinviestin tulisi myös olla selkeä ja kaikille helposti ymmärrettävä. Siten voitaisiin helpommin osallistaa myös oppilaat ja heidän huoltajansa.

Lopulta esi- ja perusopetuksen tasa-arvon toteutuminen on hyvin paljon kiinni siitä, millaiset resurssit eri kunnissa on opetukseen myönnetty. Opetussuunnitelmankin uudistaminen on euroista kiinni. Vastuu määrärahoista on toisaalta valtionosuuksista ja kehittämishankkeista päättävillä ja toisaalta paikallisilla kuntapäättäjillä. Talousohjauksen ja normiohjauksen tulee tukea toisiaan, jotta tavoitteet voivat toteutua. Ikiliikkujakaan ei toimi ilman energiaa. Osaamista suomalaisessa esi- ja perusopetuksessa on riittävästi, jotta haasteellinenkin OPS-uudistus voidaan tuoda onnistuneesti maaliin. Se on myös yksi tärkeä viesti, jonka arviointihanke tuo esille.

Tarvitsemme ennen kaikkea myös kärsivällisyyttä opetussuunnitelmauudistuksen tulosten havaitsemiseen. Uudet opetussuunnitelmat otettiin esiopetuksessa ja peruskouluissa käyttöön vaiheittain vuosina 2016–2019. Niiden vaikutukset pedagogiikkaan voi täysimittaisesti nähdä vasta vuodesta 2019 lähtien. Toimeenpanovaiheen (2016−2020) arviointeja on julkaistu tässä arviointihankkeessa, mutta vaikutukset pedagogiikkaan ja oppimiseen tulevat ilmi viiveellä 2020-luvun aikana. Itse asiassa alkanut vuosikymmen on tämän opetussuunnitelman vakiinnuttamisvaihetta ja paikallisen tason opetussuunnitelman jatkuvaa kehittämistä. Tämäkin kaipaisi perusteellista arviointi- ja tutkimustoimintaa ja laadunvarmistusta.

Peter Johnson

Kirjoittaja toimii kouluneuvoksena Kokkolassa.
Johnson toimi myös Karvin OPS-arvioinnin arviointiryhmän puheenjohtajana.