”Meill´ ukkoina jo syntyy sylilapset” – OPS-arviointi 2016–2020
Jorma Väänänen, rehtori emeritus, Tornio
Kun sain muutama vuosi sitten kutsun Karvin OPS-arvioinnin asiantuntijaryhmään, mietin, olisiko minulla mitään annettavaa. Kun katson taaksepäin näitä muutamia vuosia, ymmärrän itse saaneeni todella paljon. Sain peilata omia kokemuksiani tutkittuun tietoon. Jotakin kokemuksistani löydän arvioinnin tuloksista. Valtaosa tuloksista kertoi maailman ja koulun muuttumisesta enemmän, kuin olin uskonutkaan.
Kun aloitin opettajana vuonna 1974, oli koulussani kolmen eri koulujärjestelmän ja opetussuunnitelman oppilaita. Peruskoulu oli edennyt 8. luokalle. Viimeistä kouluvuottaan kävi keskikoulun 5. luokan oppilaita ja luokallinen kansalaiskoulun päättäviä 9.-luokkalaisia. Muutos, joka oli tapahtumassa, merkitsi koulutuksessa tasa-arvon kannalta enemmän kuin mikään ennen sitä tai sen jälkeen. Oma opettajuuteni perustui tuolloin oppikirjojen sisältämään ainekseen. Oppimiskäsitys ja siitä hyvin löyhästi johdettu toiminta luokkatilanteissa noudatti samaa kaavaa, joka oli tuttu omilta aiemmilta opettajiltani. Vuorovaikutus tunneillani oli aika yksisuuntaista. Oppilaiden välisen vuorovaikutuksen koin lähinnä häiritsevänä.
Lähes viiden vuosikymmenen aikana olen opettajana ja rehtorina saanut olla mukana – välillä enemmän sivusta seuraten, välillä vastuullisena toimijana – monissa peruskoulun ja -opetuksen ohjausjärjestelmään liittyvissä muutosvaiheissa. Opetussuunnitelman perusteet on ”aina” laadittu vahvan asiantuntemuksen, tutkimustiedon pohjalta, ja OPS on joka vaiheessa pohjautunut sillä hetkellä uuteen tietoon oppimisesta ja tulevaisuuden osaamistarpeista.
Peruskoulun alussa vanhasta rinnakkaiskoulujärjestelmästä oli jäljellä tasokurssit ensimmäisessä vieraassa kielessä, toisessa kotimaisessa kielessä sekä matematiikassa. Tasokurssien valinnalla oli oppilaan myöhempiin opintomahdollisuuksiin suuri vaikutus. Niinpä melko nopeasti ns. opetuksen eriyttämiskokeilun kautta tasokurssit poistettiin ja siirryttiin menetelmälliseen eriyttämiseen. Muutos oli haastava, mutta ilmeisen onnistunut. Kun normeja ja laskentatapoja toden teolla purettiin noin kolmekymmentä vuotta sitten erityisesti rahoituksesta, tuotiin koulumaailmaan aiemmin vieraita asioita. Vastuu allokoinnista eli varojen suuntaamisesta siirtyi koulutuksen järjestäjälle. Työhön tarvittiin välineitä, joten Kuntaliiton tytäryhtiö Efektia Palvelu sekä Valtionhallinnon kehittämiskeskus aloittivat muutaman erikokoisen koulutuksen järjestäjän kanssa tulosohjauskokeilun (OTTO-hanke) ja heti sen jälkeen laatuohjaushankkeen (OPLA). Vastaanotto ei ollut alkuun kovinkaan myönteinen. Koulutus joutui kilpailemaan kunnan sisällä resursseista muiden lakisääteisten palveluiden kanssa. ”Kunnan kakun jaossa” oman osuuden puolustaminen ja siihen liittyvät perustelut vaativat tiettyä ”kieltä”.
Opetussuunnitelma on vaikuttanut ja vaikuttaa eniten koulun toimintaan. Muun muassa ryhmäjakosäännösten poistuminen, kustannusperusteisen rahoituksen vaihtuminen laskennalliseen, läänien lakkauttamisen myötä pois jäänyt lukuvuosittainen tiukka kontrolli ovat kaikki tuoneet vapauksia koulutuksen järjestäjille. Kaikessa on ainakin jossain määrin viimeisten 35 vuoden aikana ollut tavoitteena ajatus ”antaa kaikkien kukkien kukkia”. Kaikki kukat eivät kuitenkaan ole kukkineet. Erot oppimistuloksissa ovat kasvaneet 2000-luvun alusta alkaen. Oppilaan kotitausta ja sosioekonomiset erot näkyvät taas vahvasti koulumenestyksessä. Myös kuntien taloudelliset ongelmat heijastuvat koulujen mahdollisuuksiin tarjota tasapuolisia, motivoivia oppimisympäristöjä.
Miksi otsikoin tämän kirjoitelmani Eino Leinon Lapin kesä -runoa lainaten? OPS-arvioinnin yhteydessä tehdyt kyselyt koulutuksen järjestäjille, kouluille ja opettajille kertovat mielestäni OPS-työn olevan todella suuri ponnistus yhdellä kertaa. Koko OPS-prosessin ja uudistusten valmistelu alkaa opetus- ja kulttuuriministeriössä varmaankin muutamaa vuotta ennen kuin valtioneuvosto päättää asetuksella opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja tuntijaosta. OPH:ssa perusteiden laadinta vie muutaman vuoden, ja varsinaisten kunta- tai koulukohtaisten opetussuunnitelmien laadinta on sekin pitkä työrupeama. Samalla kuitenkin muutokset yhteiskunnassa, teknologiassa ja tiedon välityksessä etenevät yhä kiihtyvällä vauhdilla. Ehkäpä otsikkoni lainaus ei ole ihan ”tuulesta temmattu”: aikaa ehtii kulua lähes vuosikymmen, ennen kuin suunnitelmat etenevät käytäntöön. Valtaisa, käsitteiltään vaikeasti avautuva ohjausdokumentti ei välttämättä jalkaudu toimintaan kunnolla, ennen kuin taas seuraavaa opetussuunnitelmaa otetaan käyttöön. On aiheellista kysyä, ovatko muutokset maailmassa ja osaamistarpeissa jo karanneet siitä, mitä opetussuunnitelmaa laadittaessa ennustettiin. Voisiko opetussuunnitelman jatkuva ”päivittäminen” tarpeellisin osin tuottaa paremmin ajan vaatimuksiin vastaavaa koulun toimintaa? Esimerkiksi kolmiportainen tuki ja oppilashuoltoon liittyvät osiot edellisen OPS:n aikana toteutuivat mielestäni hyvin.
Tiedän, että laiseni perusopetuksen veteraanin kokemukset ovat vahvasti ajan kultaamia. Kaiholla voin kuitenkin muistaa 70-luvun siirtymävaiheen koulutusta – ns. Siva-koulutuksia kaikissa kunnissa. Suuri muutos rinnakkaiskoulujärjestelmästä yhtenäiskouluun ei ollut aivan helppoa. Muutokseen liittyi paljon ideologisia epäilyjä ja varmasti myös opettajien ennakkoluuloja. Maan jokaiseen syrjäiseenkin soppeen ulottuvalla, samansisältöisellä informaatiolla merkittävä muutos vietiin kuitenkin onnistuneesti läpi.
Erityisen tärkeää tuolloin oli Kouluhallituksen rooli opettajien kouluttamisessa ja ohjaamisessa uuteen opetussuunnitelmaan. Kouluttajat kiersivät maan eri puolilla, joten koulutusten saavutettavuus oli korkealla tasolla. Tietoa ”isolta kirkolta” Helsingistä levittivät 70- ja 80-luvuilla eri oppiaineiden lääninkouluttajat. Kouluhallitus huolehti heidän osaamisestaan, ja he puolestaan auttoivat omassa läänissään jokaista apua tarvitsevaa opettajaa. Viimeisimpien opetussuunnitelmien aikana OPH:n koulutustarjonta on vähentynyt ja muuttunut Helsinki-keskeiseksi. Samalla esimerkiksi kesäyliopistojen ja yliopistojen täydennyskoulutusyksikköjen koulutustarjonta opettajille on kutistunut.
OPS-arvioinnin kouluvierailut vahvistivat käsitystäni siitä, että koulupäivä on muuttunut yhä hektisemmäksi. Opettajan vastuuta oppimishuollosta on viime vuosina lisätty. Tarve oppilashuollolle ja siihen kuuluvalle yhteistyölle on koko ajan tuntunut kasvavan. Koulupäivän aikana tai heti sen jälkeen ei ole yhteiselle keskustelulle tai oman työn kehittämiselle aikaa – lieneekö voimiakaan. Viime vuosina on puhuttu paljon tarpeesta muuttaa perusopetuksen opettajien työaikoja sekä palkkausperusteita. Joitakin kokeiluja on järjestetty, mutta asia ei juuri ole edennyt. Olisi opettajienkin kannalta tärkeää saada aikaan sopimuksia, jotka takaavat kiireetöntä aikaa yhteistyölle, oman työn kehittämiselle ja koko työyhteisön hyvinvoinnin parantamiselle. Uskoisin että, jonkinlainen vuosityöaikamalli tarjoaisi ratkaisun.
Opetussuunnitelma ei yksin riitä, ei edes täydellisesti koulun tasolla toteutettuna. Monet yhteiskunnalliset ongelmat heijastuvat kuntiin ja kouluihin. Viime vuosikymmeninä työikäisen väestön muutto Itä- ja Pohjois-Suomen kunnista näkyy jopa lähivuosien väestöennusteissa. Monessa Lapin, Kainuun, Karjalan ja Savonkin kunnassa seniori-ikäisten osuus kasvaa hälyttävästi. Työikäiset nuoret lapsineen muuttavat työpaikkojen ja palveluiden perässä erityisesti pääkaupunkiseudulle ja muutamaan kasvukuntaan muualla Suomessa. Oppilasikäluokat ovat laskeneet vuosi vuodelta. Kiivas koulujen lakkauttamistahti tuntuu vain jatkuvan. Mitä se tarkoittaa kuntiin jäljelle jääville perusopetuksen oppilaille? Aina vain pidempiä koulumatkoja. Jo nyt on peruskouluja, joihin oppilaat tulevat Uudenmaan kokoiselta alueelta. Samalla oppilasikäluokkien pienentyminen lisää kiinteiden kustannusten osuutta koulumenoissa. Koska valtionosuus ei riittävästi paikkaa tyhjenevien koulurakennusten tai lisääntyvien koulukuljetusten luomaa aukkoa kunnan taloudessa, kohdistuvat tarvittavat säästöt herkästi oppimiseen liittyviin asioihin. Rahoitusjärjestelmässä pitäisi tarkemmin pystyä huomioimaan erityisesti väestötappiokuntien tarpeet. Monet viime vuosien oppimistulosten arviointien tulokset sekä esimerkiksi kouluviihtyvyyteen ja kiusaamiseen liittyvät muutokset sisältävät voimakkaan varoituksen peruskouluun ja -opetukseen keskeisesti liitetyn tasa-arvon rapautumisesta.
OPS-arvioinnissa opettajilta kuultiin kokemuksia siitä, miten opetussuunnitelman uudistaminen ja opetus onnistuvat kesken kuntaliitosten ja isojen yhtenäiskoulujen rakentamisen. On selvää, että ihmisten ja palvelujen keskittyminen aiheuttaa suuria muutoksia kouluissa. Kaupunkialueiden, varsinkin kasvukeskusten vetovoima on sinänsä ymmärrettävä. Työpaikkojen keskittyminen alueille, joiden asukasmäärä lisääntyy, tuo näille alueille lisää palveluja ja lisää työpaikkoja. Tällainen kehitys vahvistaa itse itseään. Eikä Suomessa kansalaisten asuinpaikan valintaa rajoiteta millään tavalla – onneksi!
Eino Leino näki tämän kehityksen jo vuosisata sitten. Lapin kesä -runon viimeisessä säkeistössä hän vertaa Lapin ihmisiä joutseniin ja niiden muuttoon. Pessimistisesti hän päättää runon: ”Ma rukoilen, ma pyydän, palatkaa”.
Jorma Väänänen
Jorma Väänänen on torniolainen rehtori emeritus. Hän toimi Karvin OPS-arvioinnissa arviointiryhmän jäsenenä.
Tässä blogikirjoitusten sarjassa julkaistaan arviointiryhmän jäsenten ja Karvin OPS-arvioinnin projektipäälliköiden kirjoitukset ajatuksistaan ja kokemuksistaan OPS-arviointimatkan varrelta.
OPS-arviointi 2016–2020 -hankkeessa seurattiin esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteiden käyttöönoton etenemistä ja tavoitteiden saavuttamista edistäviä ja estäviä tekijöitä vuodesta 2017 vuoteen 2019. Nelivuotisessa hankkeessa syvennyttiin esi- ja perusopetuksen järjestäjien, esiopetusyksiköiden ja koulujen näkemyksiin opetussuunnitelmista koulutuksen kehittämisen välineinä. Arviointitulokset osoittavat, että uudistusten keskeisten käsitteiden avaamiseen tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota opetussuunnitelmien käyttöönoton ohjauksessa, tuessa ja koulutuksessa niin valtakunnallisella kuin paikallisellakin tasolla. Tukea ja täydennyskoulutusta tarvitaan sekä käyttöönoton alussa että sen edetessä.
Karvin asiantuntijoiden tukena toimi koko OPS-arvioinnin toteuttamisen ajan arviointiryhmä. Arviointiryhmän puheenjohtaja Peter Johnson, arviointiryhmän jäsenet Hannele Cantell, Päivi Koivisto, Gun Jakobsson ja Jorma Väänänen sekä projektipäälliköt Jaana Saarinen ja Salla Venäläinen reflektoivat OPS-arvioinnin tuloksia ja kehittämissuosituksia eri näkökulmista blogikirjoituksissaan. Kirjoittajat avaavat näkemyksiään ja kokemuksiaan suomalaisesta koulutuksesta ja koulutuksen ohjausjärjestelmästä.
OPS-arvioinnin raportti Näkökulmia OPS-arviointiin julkaistiin joulukuussa 2021. Lue lisää arvioinnista.