Varhaiskasvatuksen tehtävänä on tukea lapsen kokonaisvaltaista kehittymistä ja oppimista

Annette Ukkola, Janniina Vlasov ja Maiju Paananen 

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) julkaisi elokuussa 2020 arvioinnin, jossa tarkasteltiin koulutulokkaiden osaamista matematiikassa ja äidinkielessä. Arvioinnin tarkoituksena oli tuottaa kansallista tietoa siitä, mitä oppilaat osaavat, kun he aloittavat perusopetuksen ensimmäisen luokan. Arviointi toimi lähtötasomittauksena perusopetuksen oppimistulosten pitkittäisarvioinnille, jossa osaamisen kehittymistä seurataan ensimmäisen luokan alusta yhdeksännen luokan loppuun asti. Taustakyselyiden avulla pyrittiin selvittämään, millaiset taustatekijät ovat yhteydessä osaamiseen. Yksi näistä taustakysymyksistä koski lapsen varhaiskasvatuspolkuja: mihin varhaiskasvatusmuotoihin lapsi oli osallistunut ennen koulun alkua.

Alkumittauksen keskeinen tulos on, että lapsen varhaiskasvatuksen polku ei tyypillisissä tapauksissa selitä osaamisen eroja. Tulosten julkistaminen aiheutti hämmästystä muun muassa varhaiskasvatuksen ammattilaisten keskuudessa sosiaalisessa mediassa: Eikö varhaiskasvatus olekaan vaikuttavaa? Tämän jälkeenkin, esimerkiksi Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 9.11.2020 on pohdittu, perustuuko varhaiskasvatuksen kehittäminen myytteihin tutkitun tiedon sijaan.

Mitä arvioinnin perusteella voidaan päätellä varhaiskasvatuksen vaikuttavuudesta?

Varhaiskasvatuksessa tavoitteet liittyvät kokonaisvaltaisesti lapsen kehittymisen ja oppimisen tukemiseen. Näitä ei tässä arvioinnissa arvioitu. Jos haluamme tarkastella varhaiskasvatuksen vaikuttavuutta tarkemmin, tulee arvioida niitä asioita, joita varhaiskasvatuksella halutaan esisijaisesti edistää. Alkumittaus-arvioinnin tarkoituksena ei kuitenkaan ollut varhaiskasvatuksen vaikuttavuuden tutkiminen vaan peruskoulun lähtötilanteen selvittäminen.

Toisekseen tulee huomioida, että lasten varhaiskasvatuksen polut eivät muodostu sattumalta. Jos vanhemmat voivat hyvin ja heillä on hyvä tukiverkko, riittävä tulotaso sekä resursseja tukea lapsensa kehitystä, sosiaalisia suhteita ja oppimista, he ovat voineet tehdä tietoisen ratkaisun, että lapsi pidetään mahdollisimman pitkään kotihoidossa. Samaan aikaan toisessa perheessä lapsen kehityksestä ja oppimisesta on voinut olla huolta tai vanhemmat ovat olleet uupuneita. Perhe on näistä syistä halunnut, että lapsi saa varhaiskasvatuksessa kokemuksia muiden lasten kanssa toimimisesta ja yhteisen leikin riemusta sekä tukea lapsensa kehityksen ja oppimisen mahdollisiin haasteisiin. Valtaosassa perheistä tilanteet asettuvat johonkin näiden välimaastoon. Alkumittaus-arvioinnissa kaksi esimerkissä kuvattua perhettä asettuvat rinnakkain. Alkumittauksen tuloksena voitiin todeta, että varhaiskasvatuksen polku ei selitä osaamisen eroja. Tämän aineiston perusteella emme kuitenkaan pääse käsiksi siihen, millaisista syistä erilaisille vahaiskasvatuksen poluille perheissä on päädytty ja millainen lasten lähtötilanne on ollut. Aineiston perusteella voimme kuitenkin todeta, että monet erilaiset varhaiskasvatuksen polut voivat johtaa hyvään osaamiseen.

Kolmas merkille pantava seikka on, että alkumittauksen aineiston perusteella tiedetään vain varhaiskasvatusmuoto, mutta ei varhaiskasvatuksen sisältöjä tai laatua. Aiempi tutkimus on osoittanut, että vain laadukas varhaiskasvatus on vaikuttavaa. Tämä selviää kansainvälistä tutkimuksia yhteen vetävistä tutkijoiden laatimista huolellisista meta-analyyseistä. Yhteenvetoa tehdessä on huomioitava, että varhaiskasvatuksella tarkoitetaan eri maissa erilaisia asioita. Tämän vuoksi on varottava johtopäätösten tekemistä sellaisista tutkimuksista, joissa tarkasteltu varhaiskasvatuksen muoto ja sisältö poikkeaa kovin paljon suomalaisesta varhaiskasvatuksesta. Varhaiskasvatus on Suomessa keskimäärin korkealla tasolla: henkilöstö on koulutettua, aikuisen ja lapsen välinen vuorovaikutus on sensitiivistä ja lapsia tuetaan siten, että he pääsevät osaksi vertaisryhmän leikkejä ja saavat näin kokemuksia itselleen merkitykselliseen toimintaan vaikuttamisesta. Karvin varhaiskasvatusta koskevien arviointien perusteella tiedämme, että vaikka varhaiskasvatus on pääsääntöisesti korkealaatuista, sen laatu kuitenkin vaihtelee. Emme tiedä, onko tällä vaikutusta alkumittauksen tulokseen, koska meillä ei ole käytössämme aineistoa, joka kertoisi, millaista tai kuinka laadukasta varhaiskasvatusta kukin lapsi on saanut.

Alkumittaus-arvioinnin tuloksista ei siis voi tehdä johtopäätöksiä varhaiskasvatuksen vaikuttavuudesta.

Mitä alkumittauksesta voidaan päätellä varhaiskasvatuksen suhteen?

Arviointiin osallistuneilla lapsilla oli huoltajien vastausten mukaan yhteensä 369 erilaista varhaiskasvatuksen polkua. Tämän tuloksen perusteella voimme huoletta siirtyä kotihoito-varhaiskasvatus-vastakkainasettelusta jo seuraaviin keskusteluihin. Todellisuus on tätä vastakkainasettelua huomattavasti moninaisempi ja kiinnostavampi.

Aineiston perusteella voidaan päätellä kaksi keskenään hieman ristiriitaista seikkaa varhaiskasvatuksesta yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Arvioinnin mukaan se potentiaali, joka varhaiskasvatuksella voisi olla yhdenvertaisuuden edistäjänä, ei toteudu parhaalla mahdollisella tavalla. Tämän voimme päätellä esiopetusta ja sitä täydentävää varhaiskasvatusta koskevista tuloksista. Niiden mukaan lapset, jotka osallistuivat esiopetukseen ja sitä täydentävään varhaiskasvatukseen, saivat alkumittauksesta korkeampia pisteitä kuin pelkkään esiopetukseen osallistuneet lapset tai lapset, jotka eivät osallistuneet esiopetukseen. Vaikka yhteys lähtötasoon oli samansuuntainen huoltajien koulutustaustasta riippumatta, ero esiopetukseen ja sitä täydentävään varhaiskasvatukseen osallistuvien ja kotihoidossa olevien välillä oli suurempi lapsilla, joiden vanhemmat olivat korkeasti koulutettuja. He näyttävät hyötyvän esiopetuksesta ja sitä täydentävästä varhaiskasvatuksesta enemmän kuin matalammin koulutettujen huoltajien lapset. Esiopetus voi siis jossain määrin pikemminkin ylläpitää oppimiseen liittyviä eroja kuin vähentää niitä. Tästä tulee hankkia lisätietoa jatkossa.

Toisaalta alkumittauksessa otettiin erilliseen tarkasteluun lapset, joilla oli elämässään tekijöitä, jotka ennustavat keskimääräistä matalampaa matematiikan ja äidinkielen osaamista. Tällaisia tekijöitä olivat muun muassa lähisuvussa todettu oppimisvaikeus tai huoltajan keskimääräistä matalampi koulutustausta.  Aineiston perusteella näiden lasten joukossa kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen osallistuneilla lapsilla oli koulun alkaessa paremmat matematiikan ja äidinkielen taidot kuin niillä lapsilla, jotka olivat osallistuneet varhaiskasvatukseen osa-aikaisesti tai joita oli hoidettu kotona. Aiemmin tässä kirjoituksessa mainituista syistä emme voi varmasti sanoa, johtuuko tämä ero varhaiskasvatukseen osallistumisesta. Tällainen tulkinta on kuitenkin linjassa kansainvälisten tutkimusten kanssa.

Suomessa koulutulokkailta ei edellytetä oppiainekohtaisia taitoja. Silti oppilailla oli kouluun tullessaan jo monipuolista osaamista matematiikassa ja äidinkielessä. Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa voidaan huoletta kiinnittää jatkossakin huomiota siihen, että lapset saavat kokemuksia ryhmään kuulumisesta, leikin ilosta ja välittävästä vuorovaikutuksesta, kuten suomalaiseen varhaiskasvatusperinteeseen kuuluu. Tiedollisten taitojen kehityksestä ei tarvitse valtaosan kohdalla olla huolissaan. Lasten yksilölliset tuen tarpeet tulee kuitenkin kyetä tunnistamaan ja niihin tulee tarvittaessa vastata jo varhaiskasvatuksessa.

Suomalainen lastenhoidon ratkaisuihin ja varhaiskasvatukseen liittyvä järjestelmä on kansainvälisesti tarkasteltuna poikkeuksellisen monipuolinen. Alkumittaus-arviointi vahvistaa käsitystä siitä, että kotihoidon ja varhaiskasvatuksen vastakkainasettelun sijaan tarvitsemme ratkaisukeskeisempää keskustelua lapsen ja perheiden tarpeisiin parhaiten sopivien ratkaisujen löytämiseksi.

Janniina Vlasov, Maiju Paananen, Annette Ukkola

Arviointineuvos Janniina Vlasov ja arviointiasiantuntija Annette Ukkola työskentelevät Karvissa, ja tenure track -tutkija Maiju Paananen työskentelee Tampereen yliopistossa.