Kannanotto: Kansallisia arviointituloksia koulutuskeskusteluun ja yhteiskunnalliseen päätöksentekoon

Yhdenvertainen, tasa-arvoinen ja laadukas koulutus on yhteiskunnan toimintakyvyn perusta

Suomen koulutusjärjestelmä on rakennettu edistämään tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Arviointi- ja tutkimustieto jo parin vuosikymmenen ajalta on osoittanut, että tuo perusta on heikentymässä. Alueelliset ja alueiden sisäiset talouden, väestön ja hyvinvoinnin erot ovat kasvaneet viime vuosina. Tämä luo tarpeen puuttua kehityksen syihin ja tehdä tietoon perustuvia ratkaisuja suunnan kääntämiseksi.

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) nostaa tässä kannanotossaan esiin keskeisiä tekijöitä, joiden avulla voimme tukea suomalaista sivistysvaltiota ja edistää yhteiskunnan demokratiaa sekä yksilöiden tasa-arvoa, hyvinvointia ja yhdenvertaisuutta. Koulutus ja mahdollisuudet oppia ja kehittää omaa osaamistaan esimerkiksi sosioekonomisesta taustasta tai asuinpaikasta riippumatta vaikuttavat keskeisesti yhteiskunnallisen tasa-arvon toteutumiseen. Laadukas koulutus, sivistys ja korkea osaamistaso ovat tärkeitä myös kestävän talouskasvun ja suomalaisen kilpailukyvyn kannalta.

Karvin suositukset koulutuksellisen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi ovat:

• Osaamiserojen kasvuun tulee puuttua turvaamalla kaikille perusvalmiudet.
• Oppijoiden tuen tarpeen tunnistamista ja yksilöllistä tukea tulee vahvistaa kaikilla koulutusasteilla.
• Koulutusjärjestelmää tulee kehittää kokonaisuutena ja koulutuksen eriarvoisuutta tuottavia rakenteita sekä toimintakäytäntöjä täytyy tunnistaa ja purkaa.
• Koulutusjärjestelmän kehittämisen tulee perustua pitkän aikavälin tavoitteisiin sekä kattavaan kansallisen tason arviointi- ja tutkimustietoon.

Osaamiserojen kasvuun tulee puuttua turvaamalla kaikille riittävät perusvalmiudet

Kansalliset arviointitulokset osoittavat, että oppilaiden osaamisessa on suuria yksilöiden välisiä eroja jo peruskoulun alussa. Korkeakoulutettujen huoltajien lapset saavuttavat keskimäärin parempia oppimistuloksia kuin matalasti koulutettujen huoltajien lapset. Laadukkaaseen varhaiskasvatukseen osallistuminen voi kuitenkin tasata lasten kotitaustasta johtuvia eroja oppimisessa: kokopäiväinen varhaiskasvatus tuottaa etua erityisesti sellaisille lapsille, joiden elämään liittyy useita matalaa osaamistasoa ennakoivia tekijöitä, kuten lähisuvun oppimisvaikeudet tai syntyminen vuoden lopussa. Tällä hetkellä lasten osallistuminen varhaiskasvatukseen ja varhaiskasvatussuunnitelman sisällöllisten tavoitteiden toteutuminen vaihtelevat alueellisesti. Alueellisia eroja on pyrittävä tasaamaan, ja laadukas varhaiskasvatus on turvattava panostamalla henkilöstön koulutukseen ja parantamalla alan pitovoimaa.

Osaamiseroja näkyy yksilöiden lisäksi myös koulujen välillä. Koulujen välisiä osaamiseroja syntyy jo ensimmäisinä kouluvuosina, kun oppilaiden taidot kehittyvät kouluissa eri tavoin. Oppilaiden ja koulujen väliset osaamiserot ovat yhteydessä perheiden ja alueiden eriytyviin koulutuksellisiin, taloudellisiin ja sosiokulttuurisiin resursseihin. Oppimisen ja osaamisen haasteet heijastavat yhteiskunnan tilaa ja esimerkiksi hyvinvointia. Oppilaiden kotoaan saama tuki vaihtelee suuresti. Kansallisessa ja paikallisessa päätöksenteossa on tehtävä hallinnonalat ylittävää yhteistyötä, jossa tunnistetaan muun muassa aluesuunnittelun, rakentamisen ja sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen yhteys koulutuksellisen yhdenvertaisuuden toteutumiseen.  Jokaisella oppijalla tulee olla mahdollisuus laadukkaaseen opetukseen asuinalueesta ja sosioekonomisesta taustasta riippumatta.

Osaamiserojen kasvuun myös aikuisväestössä tulee kiinnittää huomiota. Itsenäinen toiminta yhteiskunnassa edellyttää luku- ja kirjoitustaitoa. Suomessa on kuitenkin luku- ja kirjoitustaidottomia aikuisia maahanmuuttajia, jotka eivät kykene osallistumaan itsenäisesti yhteiskunnan toimintaan eivätkä pysty tukemaan lastensa koulutuspolkua. Lukutaitokoulutuksen valtionosuudet rajaavat usein sekä kolmen vuoden kotoutumisajan ylittäneet että oleskelulupaa ja kotoutumisstatusta odottavat koulutusten ulkopuolelle. Lainsäädäntöä tuleekin muuttaa siten, että kotoutumissuunnitelmasta lukutaitokoulutuksen edellytyksenä luovutaan. Maahanmuuttajien koulutuksia kehitettäessä on myös keskeistä tarkastella kotoutumista edistäviä palveluja oppijan näkökulmasta, kokonaisuutena.

Työelämän muutostilanteissa koulutuksiin hakeutuvat erityisesti sellaiset henkilöt, joilla on jo taustallaan tutkintokoulutusta joko ammatillisessa koulutuksessa tai korkeakoulutuksessa. Matalasti koulutetut, ikääntyvät tai heikosti koulutushalukkaat henkilöt hakeutuvat koulutukseen vähemmän. Heidän opiskelutaitonsa ovat myös usein heikommat. Koulutustarjonnan tulee sisältää työelämän muutostilanteissa tarjottavia työllistymistä edistäviä koulutuspalveluita, joissa huomioidaan matalasti koulutettujen henkilöiden tarpeita ja opiskelussa tarvittavien perustaitojen vahvistamista.

Oppijoiden tuen tarpeen tunnistamista ja yksilöllistä tukea tulee vahvistaa kaikilla koulutusasteilla

Erilaisia tukitoimia tarvitsevien oppijoiden määrä kasvaa kaikilla koulutusasteilla. Peruskoulusta toiselle asteelle siirtyy oppilaita, joilla on suuria puutteita luku-, kirjoitus- ja laskutaidoissa. Tämä taas heijastuu koulutusjärjestelmässämme varsinkin ammatilliseen koulutukseen. Ammatillisessa koulutuksessa opiskelijoiden välillä on osin suuria eroja sekä yleissivistävien että ammatillisten aineiden osaamisessa. Mitä pidemmälle koulutuspolkua mennään, sitä vaikeampaa perusvalmiuksien puutteiden paikkaaminen on.

Tukitoimia tulee tarjota heti tuen tarpeen ilmetessä, ja osaamisen ja yksilöllisten tarpeiden tunnistamiselle on myös taattava riittävästi aikaa ja resursseja. Tukitoimien jatkuvuudesta tulee huolehtia koulutusten siirtymissä ja nivelvaiheissa. Myös ennakoiva panostaminen yleiseen tukeen on tärkeää, sillä se vähentää tarvetta erityisille tukitoimille. Työelämässä tapahtuvan oppimisen yhteydessä on huolehdittava, että opiskelijat saavat tarvitsemansa ohjauksen ja tuen myös työpaikoilla muissa oppimisympäristöissä tapahtuvassa opiskelussa. Tällä hetkellä ammatillisen koulutuksen epätasaisesti toteutuva ja vaihtelevasti arvioitu näyttötoiminta asettaa opiskelijat eriarvoiseen asemaan ja saattaa heikentää opiskelijoiden työllistymistä.

Osa oppijoiden tuen tarpeesta johtuu riittämättömästä kielitaidosta ja puutteellisista opiskeluvalmiuksista. Koulutuspolun alusta lähtien on kiinnitettävä erityisesti huomiota siihen, millaiset mahdollisuudet maahanmuuttajataustaisilla oppijoilla on saavuttaa edellytykset korkeakoulutukseen. Suuri osa suomea tai ruotsia toisena kielenä opiskelevista oppilaista jää jo perusopetuksen ensimmäisinä vuosina muista jälkeen. Kielitaidon kehittymisen tukeminen, OPS:n mukainen kielitietoinen opetus, opintovalmiuksien edistäminen ja tarkoituksenmukaisten koulutuspolkujen löytäminen edellyttävät maahanmuuttotaustaisten lasten ja nuorten tilanteen tuntemista ja riittäviä tukitoimia kaikilla koulutusasteilla. Kouluvalmiuksien saavuttamista ja suomalaiseen yhteiskuntaan kotoutumista voidaan tukea resursoimalla riittävästi perusopetukseen valmistavaan opetukseen ja laadukkaaseen suomi tai ruotsi toisena kielenä -opetukseen. Oppilaiden tukemisen ohella on tärkeää edistää maahanmuuttajavanhempien ja koulujen välistä vuorovaikutusta.

Poikkeusaika on osoittanut hyvinvoinnin tukemisen ja oppimisyhteisöjen merkityksen oppimiselle. Tukitoimien lisäksi on tärkeää huolehtia osallisuudesta ja yhteisöllisyydestä osana arjen toimintakulttuuria. Oppijoiden yhteisöihin kiinnittymistä ja aktiivista toimijuutta tulee vahvistaa sekä huolehtia siitä, että kaikkien ääni tulee kuulluksi. Opetus-, ohjaus- ja kasvatustyön tueksi tarvitaan riittävät opiskeluhuollon palvelut ja sujuvaa yhteistyötä eri ammattiryhmien välillä. Oppijoiden hyvinvointia tukevien ja henkistä kuormittavuutta vähentävien toimintamallien juurruttaminen vaatii myös taloudellista resursointia ja määrätietoista, yhteisöllisen toimintakulttuurin arvon tunnistavaa johtamista.

Koulutusjärjestelmän eriarvoisuutta tuottavia rakenteita ja toimintakäytänteitä täytyy tunnistaa ja purkaa

Rakenteelliseen eriarvoisuuteen puuttumalla voidaan vähentää sen inhimillisiä, sosiaalisia ja taloudellisia kustannuksia. Kaikilla väestöryhmillä tulee olla mahdollisuus jatkuvaan oppimiseen, työuralla etenemiseen ja yhteiskunnalliseen osallisuuteen sosioekonomisesta taustasta riippumatta. Jatkuvan oppimisen rakenteet ja rahoitusmalli tulee selkiyttää kansallisen tason ratkaisuin. Rakenteiden ja rahoitusmekanismien tulee mahdollistaa oppijan yksilölliset ja tarkoituksenmukaiset valinnat. Myös hitaammat koulutuspolut ja ohjaus koulutuksen ulkopuolisen toiminnan piiriin on nähtävä vaihtoehtona. Jatkuvan oppimisen resurssitehokkuutta on mahdollista parantaa koulutusalakohtaisella koulutuksen tarjoajien yhteistyöllä sekä digitaalisen tarjonnan kehittämisellä.

Suomi tarvitsee lisää korkeakoulutettuja osaajia. Opiskelijoiden yhdenvertaisuutta korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa on parannettava. Rakenteellista eriarvoisuutta voidaan purkaa myös vahvistamalla polku- ja väyläopintoja osana opintoja. Erityisesti tulisi kiinnittää huomiota siihen, että korkeakoulututkinnon suorittaneet ulkomaalaistaustaiset työllistyisivät ja jäisivät Suomeen. Edelleen noin kolmannes maisteritutkinnon suorittaneista maahanmuuttajista muuttaa pois maasta. Korkeakoulutettujen maahanmuuttajien juurtumista Suomeen voidaan edistää korkeakoulujen ja työnantajien yhteistyötä sekä kansainvälisyysosaamista vahvistamalla.

Opetuksen, kasvatuksen ja ohjauksen ammattilaisten hyvinvointi ja riittävä kouluttaminen on varmistettava koko Suomessa. Kaikilla koulutusasteilla ja varhaiskasvatuksessa johtamisen, henkilöstön rakenteen, määrän ja osaamisen tulee vastata toiminnan tarpeita. Koulutusjärjestelmän toimivuus sekä joustavuus toimintaympäristön muutostilanteissa edellyttää toimivaa koulutusjohtamista. Opettajan työnkuvan muuttuessa tarvitaan mahdollisuuksia jatkuvaan osaamisen kehittämiseen. Sekä oppilaitosten johdon että henkilöstön tasolla korostuu yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja tietoisuus siitä, mitä suomalaisessa yhteiskunnassa ja globaalisti tapahtuu. Muutos on läsnä koko ajan, joten tiedonvaihdon ja ymmärryksen muodostumisen kannalta liikkuvuus ja vuorovaikutus oppilaitosten välillä ja työelämän kanssa on opetuksen laadun kannalta keskeistä. Siksi opetushenkilöstön jatkuvaan oppimiseen osallistumisen esteet tulee poistaa ja opettajien yhteisöllistä työskentelyä ja yhteisopettajuutta edistää. Opetushenkilöstön kehittymissuunnitelmat tulisi linkittää vahvasti koulu- ja kuntakohtaiseen kehittämiseen sekä valtakunnallisiin kehittämislinjauksiin. Työolosuhteet ja resurssit vaikuttavat suoraan paitsi pedagogisen toiminnan laatuun ja mahdollisuuksiin, myös henkilöstön hyvinvointiin, motivoitumiseen ja jaksamiseen.

Koulutusjärjestelmän kehittämisen tulee perustua systemaattiseen koulutuksen arviointiin ja tutkimukseen

Koulutusjärjestelmän kokonaisuuden kehittäminen edellyttää eri koulutusasteiden toimintatapojen, rakenteiden ja ohjausjärjestelmän tarkastelua sekä toimenpiteitä, joilla voidaan edistää koulutuksen laatua, yhdenvertaisuutta ja jatkuvan oppimisen edellytyksiä. Toistuvat hankehaut ja hankkeiden lyhytjänteisyys sen sijaan kuormittavat varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen järjestäjiä ja korkeakouluja eivätkä tue suunnitelmallista kehittämistyötä. Kansallinen kehittämistyö hankerahoituksella edellyttää muutoksen johtamista, hankkeiden välisen synergian vahvistamista ja osaamisen jakamista. Kansallinen koulutuksen arviointitoiminta ja kehittävä arviointi tarjoaa tähän toimintamalleja.

Suomalaisen koulutuksen ja varhaiskasvatuksen laadunhallinnalla ja laadun arvioinnilla lisätään koulutusjärjestelmän toimivuutta ja muutosvalmiutta sekä edistetään oppijoiden yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoisen koulutuksen toteutumista. Kaikilla koulutusasteilla tulee toteuttaa laadunhallintaa ja laadun arviointia systemaattisesti, riittävän yhdenmukaisesti ja kehittävän arvioinnin periaatteita hyödyntäen.

Opetuksen, ohjauksen ja koulutuksen toimivuutta ja toteutumista tulee seurata, arvioida ja kehittää suunnitelmallisesti. On tärkeää, että kehittämistyössä hyödynnetään systemaattisesti kansallisten arviointien tuottamaa tietoa koulutusjärjestelmän nykytilasta ja eriarvoisuutta tuottavista rakenteista. Koulutusjärjestelmän kehittäminen globaalissa murroksessa vaatii viisaiden ratkaisujen pohjaksi arviointitietoa ja rohkeutta tehdä korjaavia toimenpiteitä. Laadukas koulutus ja kasvatus ovat keskeinen keino turvata kansakunnan ja ihmiskunnan resilienssiä ja kykyä muuttaa toimintaansa.

Lisätietoja:

Johtaja Harri Peltoniemi, etunimi.sukunimi@karvi.fi, puh. 029 533 5532, Kansallinen koulutuksen arviointikeskus

Yksikön johtaja Hannele Seppälä, etunimi.sukunimi@karvi.fi, puh. 029 533 5550, Kansallinen koulutuksen arviointikeskus