Karvi SuomiAreenassa 13.7. ja 14.7.

Tiedote Ammatillinen koulutus Esi- ja perusopetus Korkeakoulutus Lukiokoulutus Vapaa sivistystyö Varhaiskasvatus

Karvi on mukana myös tämän vuoden SuomiAreenassa.

Tiistaina 13.7. klo 11 Karvi ja Kuurojen Liitto järjestävät keskustelutilaisuuden otsikolla ”Koulusta unelmille siivet?”. Keskustelutilaisuudessa pohditaan, miten koulutusta uudistetaan kestävästi ja mistä viisaat ratkaisut ja unelmat syntyvät.

Kasvatus ja koulutus voivat antaa unelmille siivet. YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen mukaista on, että lapset ja nuoret otetaan mukaan koulutusuudistusten valmisteluun ja arviointiin sekä pohtimaan yhdessä uudistusten ja tavoitteiden ydintä. Erilaiset vähemmistöt jäävät tästä kuitenkin helposti ulkopuolelle. Aktiivinen kansalaisuus on kaikkien lasten ja nuorten oikeus.

Keskustelun juontaa MTV:n toimittaja Pauliina Ainasoja, ja mukana keskustelemassa ovat opetusministeri Li Andersson, Kuurojen Liiton puheenjohtaja, erityisopettaja Jaana Aaltonen, Karvin varajohtaja Hannele Seppälä, tubettaja Herbalisti eli Juuso Karikuusi, Suomen lukiolaisten liiton puheenjohtaja Emilia Uljas ja Kuurojen liiton nuorisotoimikunnan puheenjohtaja Monika Hämälä. Tilaisuuden kielinä ovat suomalainen viittomakieli ja suomi.

 

Keskiviikkona 14.7. klo 12 Svenska nu -verkosto järjestää keskustelutilaisuuden otsikolla ”Har distansundervisningen kommit för att stanna? Erfarenheter från Finland och Sverige”. 

Koronaepidemian myötä Suomen kaikki koulut siirtyivät etäopetukseen keväällä 2020. Lukuvuonna 2020-2021 palattiin lähiopetukseen peruskoulussa ja osittain toisella asteella, mutta korkeakouluissa etäopetus jatkui. Myös Ruotsin lukioissa ja korkeakouluissa siirryttiin etäopetukseen koronavuoden aikana. Mitä haasteita etäopetukseen on liittynyt ja miten niistä selvittiin? Mitkä toimintamallit ovat tulleet jäädäkseen?

Keskustelijoina tilaisuudessa on koulutustieteen apulaisprofessori Jenny Edvardsson Kristianstadin korkeakoulusta, ruotsinkielen lehtori Katja Hämäläinen Metropolia Ammattikorkeakoulusta ja Karvin johtaja Harri Peltoniemi. Keskustelu käydään ruotsiksi. 

 

Kuvassa on kerrottu Karvin SuomiAreena-keskusteluiden otsikot ja kellonajat.