Vaikuttavan ammatillisen koulutuksen lähtökohtia

Kunta- ja aluevaalien alla haluamme nostaa esiin ammatillisen koulutuksen vaikuttavuutta edistäviä tekijöitä arviointitietoomme perustuen. Vaikuttava ammatillinen koulutus edistää niin osaavan työvoiman saatavuutta alueilla kuin valmistuneiden työllistymistä. Työelämälähtöisyys ja yksilölliset opintopolut ovat vahvistuneet ammatillisessa koulutuksessa. Ammatillisesta koulutuksesta valmistuu taitavia osaajia työelämään, vaikkakin osaamiserot etenkin nuorten välillä ovat osin suuria.
Opiskelijoiden riittävä ohjaus ja tuki tulee varmistaa
Ammatillisessa koulutuksessa tunnistetaan melko hyvin opiskelijoiden ohjaus- ja tukitarpeita, mutta kaikki opiskelijat eivät saa tarvitsemaansa ohjausta ja tukea riittävästi ja oikea-aikaisesti. Tärkeää on parantaa ohjauksen ja tuen saatavuutta sekä kehittää niiden vaikuttavuuden seurantaa. Lisäksi on varmistettava opetus- ja ohjaushenkilöstön riittävyys, selkeä työnjako ja osaaminen ohjauksen ja tuen tehtävissä.
Osa opiskelijoista tarvitsee opettajien antaman tuen lisäksi myös muuta tukea. On tärkeää varmistaa moniammatillisen yhteistyön toimivuus. Erityisesti oppilaitosten yhteistyötä psykologipalvelujen ja nuorisopalvelujen kanssa tulee kehittää.
Työelämäyhteistyötä ja työelämässä oppimista tulee vahvistaa
Ammatillisen koulutuksen ja työelämän välinen yhteistyö edistää osaavan työvoiman saatavuutta ja opiskelijoiden työllistymistä. Tämä yhteistyö toimii pääsääntöisesti hyvin. Yhteistyön muodot työelämän kanssa ja työelämälle tarjottavat palvelut ovat monipuolistuneet viimeisten vuosien aikana, mutta niitä tulisi kehittää entistä paremmin työelämän tarpeisiin vastaaviksi.
Työpaikoilla opiskelijat oppivat alan perustaitoja ja ennen kaikkea työelämätaitoja. Kuitenkin osalla koulutuksen järjestäjistä on ongelmia löytää oppimiseen soveltuvia työpaikkoja. On tärkeää, että opiskelijat pääsevät oppimaan työpaikoille ja saavat työelämässä oppimisen aikana riittävästi ohjausta ja palautetta työskentelystä. Onnistuneet työelämäjaksot parantavat opiskelijoiden valmiuksia siirtyä työelämään.
Ammatillisesta koulutuksesta valmistuu taitavia osaajia työelämään, mutta yksilöiden väliset erot ovat suuria
Parhaiten ammattiin valmistuvat hallitsevat ammatin perustaidot, kuten erilaisten työvälineiden ja laitteiden käytön sekä työturvallisuusosaamisen. Nuorilla myös digitaidot ovat hyvin hallussa. Sen sijaan etenkin työelämätaidoissa ja työelämän pelisääntöihin sitoutumisessa sekä motivaatiossa ja oma-aloitteisuudessa on parannettavaa. Ammatillisesta koulutuksesta valmistuu taitavia osaajia työelämään, mutta osaamiserot etenkin nuorten välillä ovat osin suuria. Tarvitaan entistä tavoitteellisempaa opiskelijalähtöistä oppimiseen liittyvää suunnittelua ja urasuunnittelua sekä tiiviimpää yhteistyötä perusopetuksen ja ammatillisen koulutuksen välillä erityisesti silloin, kun opiskelijalla on oppimiseen liittyviä vaikeuksia.
Lue lisää: Frisk, T., Goman, J., Hakamäki-Stylman, V., Hievanen, R., Hiltunen, K., Kiesi, J., Kilpeläinen P. 2023. Ammatillisen koulutuksen tila – työelämälähtöisyys ja yksilölliset opintopolut ovat vahvistuneet, laadussa kuitenkin vaihtelua ja yhdenvertaisuuden toteutumisessa puutteita. Policy Brief 4:2023. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus.