Lausunto mietinnöistä koskien yhdenvertaisuuslain osittaisuudistusta (VN/3528/2021)

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (myöhemmin Karvi) kiittää mahdollisuudesta antaa asiantuntijalausuntonsa yhdenvertaisuuslain osittaisuudistusta koskevista mietinnöistä. Karvi keskittyy lausunnossaan siihen, mikäli yhdenvertaisuussuunnittelu ja yhdenvertaisuuden edistämisen velvoite laajennettaisiin koskemaan varhaiskasvatusta sekä varhaiskasvatuksen järjestäjiä ja palveluntuottajia.

Mitä mieltä olette ehdotuksesta, jolla yhdenvertaisuussuunnitteluvelvollisuus ja yhdenvertaisuuden edistämisen velvollisuus laajenisivat koskemaan varhaiskasvatuksen järjestäjiä ja palveluntuottajia?

Karvi pitää erittäin tärkeänä, että yhdenvertaisuutta edistetään suomalaisessa varhaiskasvatuksessa systemaattisesti. Varhaiskasvatuksen keskeisimpiä tavoitteita ovat suomalaisen yhteiskunnan demokraattisten arvojen, kuten yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja moninaisuuden edistäminen. Lapsilla tulee olla mahdollisuus kehittää taitojaan ja tehdä valintoja esimerkiksi sukupuolesta, syntyperästä, kulttuuritaustasta tai muista henkilöön liittyvistä syistä riippumatta (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2022). Varhaiskasvatuksen järjestämisessä on lisäksi otettava huomioon yhdenvertaisuuden edistämisen velvoitteet, jotka tulevat muusta lainsäädännöstä sekä niistä kansainvälisistä sopimuksista, joihin Suomi on sitoutunut.

Karvi ei kannata yhdenvertaisuussuunnitteluvelvoitteen ulottumista toimipaikkoihin tai varhaiskasvatusyksikkötasoisiin suunnitelmiin. Sen sijaan Karvi ehdottaa, että suunnitelma laadittaisiin järjestäjäkohtaisesti ja siihen kirjataan ne konkreettiset toimenpiteet, joilla yhdenvertaisuutta voidaan yksikkö- ja lapsiryhmätasolla edistää pedagogisin keinoin. Järjestäjän suunnitelmaan tulisi laatia kirjaus henkilöstön täydennyskoulutuksesta yhdenvertaisuuteen liittyvissä asioissa sekä yhdenvertaisuuden toteutumisen arvioinnista ja kehittämisestä.

Lainsäädäntöä kehitettäessä sekä muutettaessa on tärkeää ottaa huomioon varhaiskasvatuksen laaja ja moninainen kenttä, joka poikkeaa merkittävästi esimerkiksi perusopetuksen kontekstista. Yhdenvertaisuussuunnittelun ja edistämistehtävien laajeneminen varhaiskasvatuksen toimipaikkatasolle aiheuttaisi kustannuksia sekä kunnille että yksityisille toimijoille. Vuonna 2019 Manner-Suomessa oli yhteensä 3 617 hallinnollista päiväkotia (voi sisältää useita päiväkoteja), joista 2 624 on kunnallisia ja 993 yksityisiä. Yksityisiä perhepäivähoitajia on noin 1600. (Kansallinen koulutuksen arviointikeskus 2019.) Tämä tarkoittaa sitä, että yhdellä päiväkodin johtajalla voi olla johdettavanaan useita päiväkoteja eli toimipaikkoja. Mikäli velvoite laatia yhdenvertaisuussuunnitelma ulotetaan koskemaan kaikkia varhaiskasvatuksen toimipaikkoja, niiden määrä nousee moninkertaiseksi edellä esitetystä luvusta. Lisäksi kunnille tulisi lisää hallinnollisia työtehtäviä siitä, että ne laatisivat perhepäivähoidon ja kunnallisen avoimen varhaiskasvatuksen osalta yhteiset yhdenvertaisuussuunnitelmat yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.

Karvi huomauttaa tutkimustietoon viitaten, että pelkkä toimipaikkatasoisen suunnitelman laadinta ei yksistään takaa yhdenvertaisuuden tai tasa-arvon toteutumista pienten lasten varhaiskasvatuksessa. Karvin toteuttamien valtakunnallisten varhaiskasvatussuunnitelmien perusteiden laadintaa ja toteuttamista tarkastelleiden arviointien (Repo ym. 2018; 2019) sekä ohjausasiakirjoja tarkastelleen tutkimuksen (Paananen 2017) mukaan suunnitelmien ohjaava merkitys jää heikoksi, mikäli niitä ei ole kirjoitettu riittävän konkreettisella tasolla. Tasa-arvosuunnittelun käytäntöjä toisen asteen oppilaitoksissa tarkastelleen väitöstutkimuksen (Ikävalko 2016) yksi keskeisistä löydöksistä puolestaan oli, että itse suunnittelusta oli tullut osin tekninen ja managerialistinen käytäntö, johon liittyi tehokkuuden tavoittelua. Tutkimuksen mukaan esimerkiksi opiskelijoiden rooli suunnittelussa ei ollut niinkään aktiivinen, vaan heidät osallistettiin ja otettiin osaksi vallitsevia käytäntöjä ja toimintatapoja. Lisäksi varsinainen suunnitelmadokumentti tavoitteineen jäi osin etäiseksi arkitoiminnoista. Suunnitelmiin liittyy oleellisesti myös se, että niiden laatimista tulee valvoa, mikä on varhaiskasvatuksen toimipaikkojen suuren määrän vuoksi haastavaa.

Toimipaikkatasoisten suunnitelmien laatimisen sijaan tärkeämpää olisi miettiä, miten yhdenvertaisuutta edistävä varhaiskasvatus todentuu ammattilaisten pedagogisessa toiminnassa. Varhaiskasvatuslain (540/2018, 24 §) mukaisesti järjestäjillä ja palveluntuottajilla on velvollisuus arvioida tuottamaansa varhaiskasvatusta ja siten myös yhdenvertaisuuden toteutumista toimipaikoissaan. Karvin lakisääteinen tehtävä (1295/2013; 582/2015) on kehittää varhaiskasvatuksen kansallista arviointia ja tukea järjestäjiä itsearvioinnissaan. Karvi tuottaa parhaillaan tutkimusperusteisia työkaluja varhaiskasvatuksen arviointiin, joita paikalliset toimijat voivat hyödyntää varhaiskasvatuksen toimipaikkatasoisessa arvioinnissa. Itsearviointiin pohjautuvien työkalujen tarkoitus on auttaa varhaiskasvatuksen toimijoita tarkastelemaan kriittisesti esimerkiksi yhdenvertaisuuden toteutumista, jotta sitä voidaan arvioinnin pohjalta kehittää paremmaksi.

Mitä mieltä olette ehdotuksesta, että kunta vastaisi siitä, että sen alueella toimiville perhepäivähoidon ja kunnallisen avoimen varhaiskasvatuksen toimijoille laaditaan toimipaikkakohtaisen suunnitelman sijaan yhteistyössä näiden toimijoiden kanssa yhteiset yhdenvertaisuussuunnitelmat?

Karvi pitää ongelmallisena sitä, että kuntatasoiset järjestäjät velvoitettaisiin huolehtimaan monen tasoisten suunnitelmien laatimisesta. Tämä luo paitsi eriarvoisuutta eri toimintamuotojen välille, se aiheuttaa monien eri suunnitelmien noudattamista kunnissa. Suunnitelmien sijaan perhepäivähoitoon ja avoimeen varhaiskasvatukseen tulisi kohdentaa tukea ja tarjota täydennyskoulutusta, jotta yhdenvertaisuuden edistäminen tosiasiallisesti toteutuisi pedagogisessa toiminnassa.

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus

Harri Peltoniemi
johtaja

Kirsi Hiltunen
ammatillisen ja varhaiskasvatuksen yksikön johtaja

Ikävalko, E. 2016. Vaikenemisia ja vastarintaa: Valtasuhteet ja toiminnan mahdollisuudet oppilaitosten tasa-arvosuunnittelussa. Akateeminen väitöskirja. Helsingin yliopisto.

Laki Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta 1295/2013; Laki Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta annetun lain 1 ja 2 §:n muuttamisesta 582/2015

Paananen, M. 2017. Imaginaries of Early Childhood Education: Societal roles of early childhood education in an era of accountability. Akateeminen väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto.

Repo, L., Paananen, M., Mattila, V., Lerkkanen, M-K., Eskelinen, M., Gammelgård, L., Ulvinen, J., Hjelt, H. & Marjanen, J. 2018. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden toimeenpanon arviointi. Varhaiskasvatussuunnitelmien käyttöönotto ja sisällöt. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus. Julkaisut 16: 2018.

Repo, L., Paananen, M., Eskelinen, M., Mattila, V., Lerkkanen, M-K., Gammelgård, L., Ulvinen, J., Marjanen, J., Kivistö, A. & Hjelt, H. 2019. Varhaiskasvatuksen laatu arjessa – Varhaiskasvatussuunnitelmien toteutuminen päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus. Julkaisut 15:2019.

Varhaiskasvatuslaki 540/2018, 24 §