Huoltajien osallisuutta kiusaamisen vastaisessa työssä tulee lisätä

Tiedote Varhaiskasvatus

Johtajien ja henkilöstön mukaan varhaiskasvatuksen toimintakulttuuri tukee kiusaamisen vastaista työtä ja kiusaamisen vastainen työ lapsiryhmissä toteutuu hyvin. Karvin arvioinnissa huoltajista joka kymmenes vastasi heidän lapsensa joutuneen jatkuvasti ja toistuvasti kiusatuksi varhaiskasvatuksessa. Huoltajien osallisuutta kiusaamisen vastaisessa työssä tulisi kehittää kokonaisvaltaisesti.

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus arvioi kiusaamisen vastaista toimintaa varhaiskasvatuksessa vuosina 2023–2024. Arvioinnilla tuotettiin tietoa kiusaamisen vastaisen toiminnan toteutumisesta ja lasten tunne- ja vuorovaikutustaitojen tukemisesta varhaiskasvatuksessa. Kiusaamisen vastainen toiminta kattoi arvioinnissa kiusaamisen ennaltaehkäisyn, siihen puuttumisen ja jälkihoidon. Arvioinnissa tarkasteltiin kiusaamisen vastaista toimintaa osana varhaiskasvatuksen toimipaikkojen toimintakulttuuria ja sitä tukevia rakenteita. Arvioinnin tulokset perustuvat toimipaikkojen johtajien, henkilöstön ja lasten huoltajien kyselyvastauksiin.

Varhaiskasvatuksen toimintakulttuuri tukee kiusaamisen vastaista työtä, mutta toimintaa tukevissa rakenteissa on vielä kehittämistä

Johtajien ja henkilöstön mukaan toimipaikkojen henkilöstön keskinäinen vuorovaikutus ja kiusaamisen vastaisista toimintatavoista sopiminen toteutuvat hyvin. Vastauksista ilmeni kuitenkin, että kiusaamisen vastaisia toimintatapoja ei seurata riittävän säännöllisesti. Henkilöstön mukaan kiusaamisen ennaltaehkäisy, kuten lasten tunne- ja vuorovaikutustaitojen tukeminen, toteutuu lapsiryhmissä hyvin. Henkilöstö kokee myös pystyvänsä puuttumaan lasten väliseen kiusaamiseen. Arvioinnin perusteella varhaiskasvatuksessa tehtävä pedagoginen suunnittelu tukee kiusaamisen vastaista työtä. 

Johtajien ja henkilöstön mukaan henkilöstöresursseissa on puutteita, ja kiusaamisen vastaista työtä vaikeuttaa erityisesti henkilöstön puuttuminen, vaihtuvuus ja poissaolot. Myös henkilöstön perehdytyksessä ja täydennyskoulutuksen saatavuudessa liittyen kiusaamisen vastaiseen toimintaan on puutteita. Uudet ja töihin palaavat työntekijät eivät arvioinnin perusteella ole aina tietoisia toimipaikan kiusaamisen vastaisista käytännöistä, ja tämä haastaa kiusaamisen huomaamista ja siihen puuttumista yhteisesti sovituilla tavoilla. Kiusaamiseen liittyvä täydennyskoulutus koetaan tärkeänä, koska se tarjoaa henkilöstölle tietoa ja osaamista kiusaamisen ennaltaehkäisystä ja siihen puuttumisesta. Koulutus sisältyy usein toimipaikoissa käytössä oleviin kiusaamisen vastaisiin ja lasten tunne- ja vuorovaikutustaitoja tukeviin menetelmiin.

Henkilöstön ja huoltajien keskinäinen yhteistyö kaipaa kehittämistä 

Huoltajien mukaan suurin osa lapsista viihtyy varhaiskasvatuksessa. Lapsilla on varhaiskasvatuksessa kavereita, ja he saavat henkilöstöltä tukea kaverisuhteiden muodostamiseen ja ylläpitämiseen. Henkilöstön ja huoltajien välisessä yhteistyössä nousi esiin myös kehittämisen kohteita. Huoltajat toivat arvioissaan esiin puutteita etenkin toimipaikan kiusaamisen vastaisista toimintatavoista tiedottamisessa. Osa huoltajista oli sitä mieltä, että he eivät päässeet osallistumaan riittävästi kiusaamisen vastaisen työn suunnitteluun ja arviointiin. Puolet huoltajista ilmaisikin haluavansa osallistua enemmän kiusaamisen vastaisen työn kehittämiseen. Tarve kiusaamisen vastaisen yhteistyön kehittämiselle korostui etenkin niiden lasten huoltajien vastauksissa, joiden lasta oli kiusattu varhaiskasvatuksessa.

Henkilöstön ja huoltajien välisessä yhteistyössä tärkeää on se, että huoltajat ovat tietoisia toimipaikan kiusaamisen vastaisista käytännöistä ja lasten välisistä ristiriita- ja kiusaamistilanteista. Näin huoltajat voivat tukea lapsensa kaverisuhteita ja vahvistaa lapsen tunne- ja vuorovaikutustaitoja myös kotona, toteaa arviointiasiantuntija Sivi Harkoma Karvista.

Kymmenen prosenttia arviointiin osallistuneista huoltajista kertoi, että heidän lapsensa oli joutunut jatkuvasti ja toistuvasti kiusatuksi varhaiskasvatuksessa. Arvioinnin mukaan lasten välinen kiusaaminen herättää huolta noin viidesosassa henkilöstöstä ja lasten toisiinsa kohdistama häirintä tai syrjintä vain viidessä prosentissa henkilöstöstä. Lasten välinen kiusaaminen, häirintä ja syrjintä voi ilmetä monilla eri tavoilla, joiden tunnistaminen voi olla haastavaa. Varhaiskasvatuksessa on tärkeää huolehtia siitä, että henkilöstöllä on riittävästi tietoa ja osaamista tunnistaa kiusaamisen eri muotoja. Keskustelu lapsiryhmien henkilöstön, lasten ja heidän huoltajiensa kesken auttaa jakamaan tietoa lapsista, lasten välisistä suhteista ja kiusaamistilanteista.

Kiusaamisen vastaisen työn tärkeys tunnistetaan varhaiskasvatuksessa

Arvioinnin perusteella varhaiskasvatuksessa tiedostetaan kiusaamisen vastaisen työn tärkeys ja henkilöstö pyrkii aktiivisesti ehkäisemään kiusaamista. Kiusaamisen vastaisen työn keskiössä on lapsi ja hänen tarpeensa. Jotta lapsen kokemus voidaan aidosti tavoittaa, kiusaamisen vastaista työtä tulee tehdä entistäkin vahvemmin osana perheiden ja henkilöstön jakamaa yhteisöllistä toimintakulttuuria. Parhaimmillaan toimintakulttuurissa yhdistyy kiusaamiseen liittyvän tiedon jakaminen sekä yhtenäiset käytännöt, joilla kiusaamista ennaltaehkäistään ja siihen puututaan. 

Lasten tunne- ja vuorovaikutustaitoja tukemalla puolestaan varmistetaan, että lapset pääsevät opettelemaan ristiriitatilanteiden ratkaisua ja ilmaisemaan omia ajatuksiaan ja tunteitaan. Lasten tunne- ja vuorovaikutustaitojen harjoittelu tulisi toteutua myönteisessä ja turvallisessa ilmapiirissä. Näin huolehditaan siitä, että jokainen lapsi tuntee kuuluvansa ryhmään, pääsee osalliseksi yhteisiin leikkeihin ja saa mahdollisuuden kehittää taitojaan.

On erittäin tärkeää muistuttaa meitä kaikkia kasvattajia kiusaamisen vastaisen työn todella suuresta merkityksestä varhaiskasvatuksessa. Kaikki lähtee liikkeelle jo ihan pienistä, sanoo arviointiin osallistunut varhaiskasvatuksen työntekijä.

 

Lisätietoa

Sivi_Harkoma

Sivi Harkoma

Arviointiasiantuntija
Varhaiskasvatus
+358 29 533 5556 Helsinki