Julkaistavia koulutuksen arviointituloksia keväällä 2021

Tiedote Ammatillinen koulutus Esi- ja perusopetus Korkeakoulutus Lukiokoulutus Varhaiskasvatus

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) julkaisee useita ajankohtaisia arviointituloksia seuraavan kolmen kuukauden aikana. Arvioinnit koskevat muun muassa koronaepidemian aiheuttamien poikkeuksellisten opetusjärjestelyiden vaikutusta sekä sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon ammatillista osaamista. Mukaan mahtuu arviointeja kaikilta koulutusasteilta ja sekä suomen, ruotsin että englannin kielillä.

Tässä tiedotteessa on ennakkotietoa tulevista julkistamisista ajalla helmi-huhtikuu 2021. Koosteen tavoitteena on tukea arviointitiedon entistä parempaa hyödyntämistä. Seuraava kooste tulevista arviointien julkistamisista julkaistaan loppukeväästä.

 

Kaikkia koulutusasteita koskevat arvioinnit

Poikkeuksellisten opetusjärjestelyjen vaikutusten arviointi

Koronaepidemian aiheuttama tilanne on tuonut tarpeen arvioida poikkeuksellisten opetusjärjestelyjen vaikutuksia koulutuksellisen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumiseen sekä koulutusjärjestelmän toimivuuteen. Arvioinnin kohteina ovat oppimiseen, arviointiin, tukeen ja ohjaukseen sekä lasten ja nuorten hyvinvointiin kohdistuvat vaikutukset. Arviointi kohdistuu kaikille koulutusasteille. Arvioinnin ensimmäiset kansalliset tulokset julkaistiin kesäkuussa ja arvioinnin tulokset ja suositukset joulukuussa 2020.

Loppuraportti julkaistaan helmikuussa 2021.

Lisätietoja:

  • yksikön johtaja Hannele Seppälä, hannele.seppala(a)karvi.fi, puh. 029 533 5550
  • hankkeen verkkosivut (linkki päivittyy)

———————-

Varhaiskasvatus

Varhaiskasvatuksen laadun arviointityökalujen pilotointi

Karvi kehittää kansallista varhaiskasvatuksen arviointijärjestelmää ja siihen liittyviä arviointityökaluja syksyllä 2018 julkaistujen laatuindikaattoreiden pohjalta. Pilotointivaiheen tavoitteena on arvioida kehitettyjen arviointityökalujen ja niihin liittyvän pedagogisen arviointiprosessin toimivuutta käytännössä.  Lisäksi pyritään hankkimaan tietoa siitä, miten arviointi tukee paikallista kehittämistä ja kuinka arviointivälineitä voidaan hyödyntää lapsiryhmän henkilöstö- ja yksilötason arvioinnissa.

Raportti julkaistaan huhtikuun 2021 loppuun mennessä.

Lisätietoja:

  • arviointineuvos Janniina Vlasov, janniina.vlasov(a)karvi.fi, puh. 029 533 5543
  • arviointiasiantuntija Sivi Harkoma, sivi.harkoma(a)karvi.fi, puh. 029 533 5556
  • hankkeen verkkosivut (linkki päivittyy)

———————-

Esi- ja perusopetus

Esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteiden 2014 toimeenpanon arviointi 2016–2020

Esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteiden toimeenpanoa on arvioitu vuosina 2016–2020. Arviointi on jaettu neljään osahankkeeseen. Nyt julkaistavassa neljännen osahankkeen raportissa tarkastellaan esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteiden 2014 käyttöönoton etenemistä ja onnistuneisuutta. Erityisesti kiinnitetään huomiota sisällöllisten tavoitteiden saavuttamista edistäviin ja estäviin tekijöihin. Lisäksi arvioidaan, miten toiminta on kehittynyt esiopetusyksiköiden ja koulujen arjessa. Kyseessä on seuranta-arviointi, johon osallistuivat samat opetuksen järjestäjät, esiopetusyksiköt ja koulut vuosina 2017 ja 2019.

Arviointiraportti julkaistaan 17.2.2021. Lisäksi julkaistaan OPS-arvioinnin ruotsinkielinen tiivistelmä ja koko hankkeen kokoava pohdinta. Arvioinnin julkaisuwebinaari järjestetään 16.2.2021.

Lisätietoja:

  • johtava arviointiasiantuntija Jaana Saarinen, jaana.saarinen(a)karvi.fi, puh. 029 533 5537
  • yksikön johtaja Salla Venäläinen, salla.venalainen(a)karvi.fi, puh. 029 533 5549
  • hankkeen verkkosivut (linkki päivittyy)

 

Modersmål och litteratur: en småskalig longitudinell utvärdering

Ruotsinkielisessä pienimuotoisessa pitkittäisarvioinnissa seurataan osaamisen kehitystä vuosiluokalta 9 aina ylioppilastutkintoon saakka.

Arviointi julkaistaan 9.2.2021.

Lisätietoa:

  • johtava arviointiasiantuntija Jan Hellgren, jan.hellgren(a)karvi.fi, 029 533 5531
  • hankkeen verkkosivut (linkki päivittyy)

———————-

Ammatillinen koulutus

Ammatillinen osaaminen ja pedagoginen toiminta sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa

Arviointi tuottaa tietoa koulutuksen järjestäjien pedagogisesta toiminnasta ja sen tuottamasta osaamisesta sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa.

Arviointiraportti julkaistaan helmi-maaliskuun vaihteessa.

Lisätietoa:

  • johtava arviointiasiantuntija Paula Kilpeläinen, paula.kilpelainen(a)karvi.fi, puh. 029 533 5557
  • hankkeen verkkosivut (linkki päivittyy)

 

Ammatillinen osaaminen ja pedagoginen toiminta logistiikan perustutkinnossa

Arviointi tuottaa tietoa koulutuksen järjestäjien pedagogisesta toiminnasta ja sen tuottamasta osaamisesta logistiikan perustutkinnossa.

Arviointiraportti julkaistaan helmi-maaliskuun vaihteessa.

Lisätietoja:

  • arviointiasiantuntija Veera Hakamäki-Stylman, veera.hakamaki-stylman(a)karvi.fi, puh. 029 533 5555
  • hankkeen verkkosivu (linkki päivittyy)

———————-

Korkeakoulutus

Accreditation of the Degree Programme in Mechanical Engineering at Savonia University of Applied Sciences

Tekniikan tutkinto-ohjelmien akkreditointi on kansainväliseen EUR-ACE-laatuleimaan johtava tutkinto-ohjelmakohtainen arviointi. Akkreditoinnin tavoitteena on tukea laadun kehittämistä tekniikan alan tutkinto-ohjelmissa ja lisätä suomalaisten tekniikan alan tutkintojen kansainvälistä vertailtavuutta ja tunnustamista työelämässä.

Akkreditoinnin tulokset julkaistaan 15.3.2021.

Lisätietoja:

 

Kajaanin ammattikorkeakoulun auditointi 2021

Karvi toteuttaa Kajaanin ammattikorkeakoulun auditoinnin. Auditoinnin tehtävänä on

  • arvioida, vastaako korkeakoulun laatutyö eurooppalaisia laadunvarmistuksen periaatteita,
  • arvioida, tuottaako laatujärjestelmä strategian toteuttamisen ja toiminnan jatkuvan kehittämisen kannalta tarkoituksenmukaista tietoa ja johtaako se vaikuttaviin kehittämistoimenpiteisiin,
  • rohkaista korkeakouluja kansainvälisyyteen, kokeiluihin ja luovaan ilmapiiriin sekä
  • kerryttää avointa ja läpinäkyvää tietoa suomalaisten korkeakoulujen laatutyöstä.

Korkeakoulujen kehittämistä tukee auditointimallissa korkeakoulujen mahdollisuus valita yksi arviointialue. Kajaanin ammattikorkeakoulu on valinnut Esports business –koulutuksen valinnaiseksi arviointialueeksi. Auditointiin sisältyy vertaisoppimisen menetelmä. Kajaanin ammattikorkeakoulun vertaisoppimisen kumppani on Centria-ammattikorkeakoulu, ja vertaisoppimisen kohde on Jatkuva oppiminen ja monimuoto-opetus.

Auditointiraportti julkaistaan Karvin digitaalisella auditointialustalla maaliskuussa 2021. Auditoinnin päätösseminaari järjestetään huhtikuussa 2021, tarkempi ajankohta ilmoitetaan myöhemmin.

Lisätietoja:

  • arviointiasiantuntija Kirsi Mustonen, kirsi.mustonen(a)karvi.fi, puh. 029 533 5515
  • hankkeen verkkosivut (linkki päivittyy)

 

Jyväskylän yliopiston auditointi

Kyseessä on Jyväskylän yliopiston kolmannen kierroksen auditointi. Auditoinnin tehtävänä on

  • arvioida, vastaako korkeakoulun laatutyö eurooppalaisia laadunvarmistuksen periaatteita,
  • arvioida, tuottaako laatujärjestelmä strategian toteuttamisen ja toiminnan jatkuvan kehittämisen kannalta tarkoituksenmukaista tietoa ja johtaako se vaikuttaviin kehittämistoimenpiteisiin,
  • rohkaista korkeakouluja kansainvälisyyteen, kokeiluihin ja luovaan ilmapiiriin sekä
  • kerryttää avointa ja läpinäkyvää tietoa suomalaisten korkeakoulujen laatutyöstä.

Korkeakoulujen kehittämistä tukee auditointimallissa korkeakoulujen mahdollisuus valita yksi arviointialue. Jyväskylän yliopisto on valinnut Yksikkörajat ylittävä, monitieteinen koulutus valinnaiseksi arviointialueeksi. Auditointiin sisältyy vertaisoppimisen menetelmä. Jyväskylän yliopiston vertaisoppimisen kumppani on Vrije Universiteit Amsterdam, ja vertaisoppimisen kohde on Opettajan ammatillisen osaamisen jatkuva kehittäminen.

Auditointiraportti julkaistaan Karvin digitaalisella auditointialustalla 24.2.2021.

Lisätietoja:

  • arviointiasiantuntija Mira Huusko, mira.huusko(a)karvi.fi, puh. 029 533 5565
  • hankkeen verkkosivut (linkki päivittyy)

 

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (Xamk) auditointi

Karvi toteuttaa XAMK-ammattikorkeakoulun auditoinnin. Auditoinnin tehtävänä on

  • arvioida, vastaako korkeakoulun laatutyö eurooppalaisia laadunvarmistuksen periaatteita,
  • arvioida, tuottaako laatujärjestelmä strategian toteuttamisen ja toiminnan jatkuvan kehittämisen kannalta tarkoituksenmukaista tietoa ja johtaako se vaikuttaviin kehittämistoimenpiteisiin
  • rohkaista korkeakouluja kansainvälisyyteen, kokeiluihin ja luovaan ilmapiiriin sekä
  • kerryttää avointa ja läpinäkyvää tietoa suomalaisten korkeakoulujen laatutyöstä.

Korkeakoulujen kehittämistä tukee auditointimallissa korkeakoulujen mahdollisuus valita yksi arviointialue. XAMK on valinnut TKI:n ja opetuksen yhteistyötä tukevat oppimisympäristöt valinnaiseksi arviointialueeksi. Auditointiin sisältyy vertaisoppimisen menetelmä. XAMK:n vertaisoppimisen kumppani on Henan University (Kiina), ja vertaisoppimisen kohde Opiskelijan opintopolku.

Auditointiraportti julkaistaan Karvin digitaalisella auditointialustalla 24.2.2021.

Lisätietoja:

  • arviointiasiantuntija Kati Isoaho, kati.isoaho(a)karvi.fi, puh. 029 533 5501
  • hankkeen verkkosivut (linkki päivittyy)