Julkaistavia koulutuksen arviointituloksia kesä-elokuussa 2022

Tiedote Ammatillinen koulutus Esi- ja perusopetus Korkeakoulutus Lukiokoulutus Taiteen perusopetus Varhaiskasvatus

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) julkaisee useita ajankohtaisia arviointituloksia kesällä 2022. Julkaisut koskevat muun muassa kiusaamista ehkäiseviä menetelmiä, valmistavaa opetusta ja oppilaan oman äidinkielen opetusta sekä perusopetuksen oppimistuloksia.

Tässä tiedotteessa on ennakkotietoa tulevista julkistamisista ajalla kesä-elokuu 2022. Koosteen tavoitteena on tukea arviointitiedon entistä parempaa hyödyntämistä. Seuraava kooste tulevista arviointien julkistamisista julkaistaan alkusyksystä.

Perusopetus

Kiusaamista ehkäisevien sekä työrauhaa ja hyvinvointia parantavien menetelmien arviointi

Karvi toteuttaa kiusaamisen vastaisten menetelmien arvioinnin, joka on osa opetus- ja kulttuuriministeriön toimenpideohjelmaa kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän ehkäisemiseksi. Kiusaamisen vastaisilla menetelmillä tarkoitetaan tässä arvioinnissa sellaisia perusopetukseen suunnattuja menetelmiä, joiden tavoitteena on kiusaamisen ennaltaehkäisy, kiusaamiseen puuttuminen tai kiusaamisen jälkihoito, eli tarpeenmukaisen tuen järjestäminen kiusaamistilanteen jälkeen. Nyt toteutettava arviointi kohdistuu perusopetuksessa käytössä oleviin kiusaamisen vastaisiin menetelmiin. Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen kiusaamisen vastaisia menetelmiä arvioidaan myöhemmin.

Arviointi tuottaa tietoa seitsemästä kiusaamisen vastaisesta menetelmästä, niiden käytettävyydestä, juurrutettavuudesta ja tuloksellisuudesta. Arviointi tuottaa tietoa myös yleisemmin koulujen kiusaamisen vastaisesta toiminnasta henkilöstön, oppilaiden ja huoltajien näkökulmista.

Arviointitulokset julkaistaan elokuussa viikolla 34.

Lisätietoja:

Valmistava opetus ja oppilaan oman äidinkielen opetus

Arviointi tuottaa kansallista tietoa perusopetuksen valmistavan opetuksen tämänhetkisestä tilasta ja vaikuttavuudesta. Arvioinnissa huomioidaan niin esiopetuksen, perusopetuksen kuin myös myöhään maahan tulleiden näkökulmat. Oman äidinkielen opetuksen tilan ja vaikuttavuuden arvioinnissa selvitetään, millä tavoin opetus on järjestetty. Lisäksi selvitetään opetusta ja oppimista edistäviä ja estäviä tekijöitä. Arviointien pohjalta laaditaan kehittämissuosituksia.

Arvioinnit liittyvät Opetus- ja kulttuuriministeriön toteuttamaan Oikeus oppia -kehittämisohjelmaan.

Arvioinnin loppuraportti julkaistaan elokuussa 2022.

Lisätietoja:

  • arviointiasiantuntija Salla Venäläinen, salla.venalainen(a)karvi.fi, 029 533 5549
  • arvioinnin verkkosivut (linkki päivittyy)

A-englannin oppimistulokset perusopetuksen päättövaiheessa

Nyt julkaistavassa tulosraportin osassa 1 raportoidaan eri osataidoissa saavutetut keskimääräiset taitotasot ja osaamiseen yhteydessä olevat taustatekijät, kuten oppilaiden jatkokoulutussuunnitelmat, huoltajien koulutustausta ja koulun alueellinen sijainti. Arviointiin osallistuneista oppilaista puolet teki tehtävät koulussa ja puolet etäopetuksessa. Arviointi on toinen osa vuonna 2018 alkanutta A-englannin pitkittäistutkimusta.

Tulosraportin osa 1 julkaistaan elokuussa.

Lisätietoja:

  • johtava arviointiasiantuntija Marita Härmälä, marita.harmala(a)karvi.fi, 029 533 5560
  • Arvioinnin verkkosivut (linkki päivittyy)

——————

Ammatillinen koulutus

Ammatillinen osaaminen ja pedagoginen toiminta sähkö- ja automaatioalan perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkinnoissa

Raportissa kuvataan sähkö- ja automaatioalan perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintojen pedagogista toimintaa ja ammatillista osaamista. Arviointiaineisto koostuu sekä räätälöidyistä tiedonkeruista että valmiiden tietovarantojen aineistoista. Arviointi toteutettiin vuosien 2021–2022 aikana.

Arviointiraportti julkaistaan 1.6.2022.

Lisätietoja arvioinnista:

  • johtava arviointiasiantuntija, Paula Kilpeläinen, paula.kilpelainen(a)karvi.fi, 029 533 5557
  • arviointiasiantuntija Veera Hakamäki-Stylman, veera.hakamaki-stylman(a)karvi.fi, 029 533 5555
  • arvioinnin verkkosivut (linkki päivittyy)

——————

Korkeakoulutus

Turun yliopiston Information and Communication Technology -tutkinto-ohjelmien akkreditointi

Tekniikan tutkinto-ohjelmien akkreditointi on kansainväliseen EUR-ACE-laatuleimaan johtava tutkinto-ohjelmakohtainen arviointi. Akkreditoinnin tavoitteena on tukea laadun kehittämistä tekniikan alan tutkinto-ohjelmissa ja lisätä suomalaisten tekniikan alan tutkintojen kansainvälistä vertailtavuutta ja tunnustamista työelämässä.

Akkreditoinnin tulokset julkaistaan elo-syyskuussa 2022.

Lisätietoja:

Korkeakoulujen auditoinnit

Auditoinnin tehtävänä on

  • arvioida, vastaako korkeakoulun laatutyö eurooppalaisia laadunvarmistuksen periaatteita,
  • arvioida, tuottaako laatujärjestelmä strategian toteuttamisen ja toiminnan jatkuvan kehittämisen kannalta tarkoituksenmukaista tietoa ja johtaako se vaikuttaviin kehittämistoimenpiteisiin,
  • rohkaista korkeakouluja kansainvälisyyteen, kokeiluihin ja luovaan ilmapiiriin sekä
  • kerryttää avointa ja läpinäkyvää tietoa suomalaisten korkeakoulujen laatutyöstä.

Korkeakoulujen kehittämistä tukee auditointimallissa korkeakoulujen mahdollisuus valita yksi arviointialue. Auditointiin sisältyy myös vertaisoppimisen menetelmä.

Seuraavien korkeakoulujen auditointiraportit julkaistaan kesä-elokuussa 2022:

  • Hämeen ammattikorkeakoulu. Auditointiraportti julkaistaan 15.6.2022. Hämeen ammattikorkeakoulun itse valitsema arviointialue sekä vertaisoppimisen kohde on Design Factory -toiminta ja vertaisoppimisen kumppani Fachhochschule Mannheim. Lisätietoja: arviointineuvos Marja-Liisa Saarilammi, marja-liisa.saarilammi(a)karvi.fi, 029 533 5528. Auditoinnin verkkosivut. (linkki päivittyy)
  • Laurea-ammattikorkeakoulu. Auditointiraportti julkaistaan 15.6.2022. Laurea-ammattikorkeakoulun itse valitsema arviointialue on Aluetta kehittävä avainkumppanuusmalli. Vertaisoppimisen kumppani on Maanmittauslaitos ja vertaisoppimisen kohde Kehittyvä ja hyvinvoiva korkeakoulu. Lisätietoja: arviointiasiantuntija Mira Huusko, mira.huusko(a)karvi.fi, 029 533 5565. Auditoinnin verkkosivut. (linkki päivittyy)
  • Åbo Akademi. Auditointiraportti julkaistaan 26.8.2022. Åbo Akademin itse valitsema arviointialue on koulutuksen työelämärelevanssi. Vertaisoppimisen kumppani on Taalainmaan korkeakoulu ja vertaisoppimisen kohde opiskelijarekrytointi. Lisätietoja: johtava arviointiasiantuntija Mirella Nordblad, mirella.nordblad(a)karvi.fi, 029 533 5541. Auditoinnin verkkosivut. (linkki päivittyy)